Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näin auervaara vie naiselta rahat

Huijaus
Hurmaavat huijarit lupailevat avioliittoa, taloa tai ovat vakavasti sairaita. Lopulta auervaara vie rahat.
Siisti ja vakuuttava supliikkimies saapuu naisen elämään kuin varkain. Rakkautta riittää, mutta rahat vain sattuvat juuri nyt olemaan hieman vähissä. Tällainen on tyypillinen hurmaajahuijari, poliisi kertoo.

- Hyvä ja vakavarainen, mutta jostain syystä rahat vaan ovat aina jumissa jossakin. Esimerkiksi paha ex-vaimo panttaa omaisuutta eikä suostu ositukseen. Huijari pumppaa rahaa niin kauan kuin sitä on saatavilla ja jos sitä ei tilillä ole, otetaan lainaa toisen nimissä, Helsingin petosyksikön rikosylikomisario Jukka Salokangas kuvailee tyypillisen auervaaran etenemistä.

Lähtökohtaisesti huijarimiehen tarina perustuu aina valheeseen. Usein mies väittää olevansa jonkin luottamusta herättävän ammatin edustaja.

- Esimerkiksi lääkäri tai lakimies, jopa poliisina on esiinnytty, Salokangas luettelee.

Salokangas on törmännyt uransa aikana useisiin huijaritapauksiin. Hän muistuttaa petosmiesten olevan aina poikkeuksellisen lahjakkaita puhumaan, esiintymään ja vakuuttamaan. Sen pitäisi jo herättää epäilyksiä. Keskimäärin suhteet loppuvat ja vyyhti alkaa selvitä noin puolessa vuodessa.

- Siinä ajassa alkaa tulla ilmi, että rahat on kupattu, Salokangas kertoo.

Usein rikosilmoituksen tekemisen kynnys on huijaritapauksissa korkea. Salokankaan mukaan naiset tuntevat häpeää siitä, että ovat antaneet höpläyttää itseään.

- Mukana on ihastumista ja rakastumista, mutta usein naisilla on päällimmäisenä tunteena viha itseä kohtaan, kun antoi toisen kusettaa, Salokangas kertoo.

Nykypäivänä auervaarojen käräyttäminen on aiempaa helpompaa. Pienellä nettisurfauksella saattaisi löytyä varoittavia sanoja huijareista, Salokangas vinkkaa.

- Ei ole tyhmyyttä tai kohtuutonta, että vähän tarkastaa uuden rakkautensa taustoja, jos herää selkeä epäilys, Salokangas sanoo.

Salokangas kertoo muutaman vuoden takaisesta tapauksesta, jossa hurmurihuijarin aiheuttama lasku nousi peräti 135 000 euroon.

Summaan sisältyi ulkomaanmatkoja, ravintoloissa käymistä, alkoholilaskuja, sakkoja, ulosottoja ja velkojen maksamista, etteivät miehen luottotiedot vain menisi.

- On vain mielikuvituksesta kiinni, minkälaisia tarinoita petokseen syyllistyvä kertoo. Huijauksen kohteeksi joutuneet ovat usein jääneet jossain vaiheessa elämäänsä vähän yksin ja sitä käytetään hyödyksi.

Huijauksia vuosien varrelta

2011
Varaton, työtön ja asunnoton 62-vuotias "toimittaja" eli netin treffipalstoilta etsimiensä naisten kustannuksella. Hän lainasi naisilta tuhansia euroja, joita hänellä syytteen mukaan ei ollut aikeita maksaa takaisin. Mies maalaili tähtitieteellisiä kuvia taloudellisesta tilanteestaan ja vauraudestaan, vaikka oli täysin varaton ja maksukyvytön. Mies tapaili useita naisia samanaikaisesti ja rahantarpeen syy vaihteli: lompakko hävisi, sairaus iski, verovirasto jäädytti varat, tuhkapilvi jumitti lennon Amsterdamiin. Mies sai Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa syytteen kuuteen naiseen kohdistuneista petoksista ja muista rikoksista.

2010
20-vuotias helsinkiläismies narutti vajaan vuoden aikana yhteensä kahdeksaa nuorta naista. Nuori auervaara huijasi naisia hankkimaan hänelle kännykkäliittymiä, kännyköitä, viihde-elektroniikkaa sekä autoja yhteensä kymmenien tuhansien eurojen arvosta. Lisäksi mies huijasi kolmea naista lainaamaan hänelle rahaa yhteensä tuhansia euroja. Vuonna 1990 syntynyt mies lupasi maksaa lainat naisille takaisin. Naiset luottivat mieheen ystävyys- ja seurustelusuhteen takia. Mies oli perustellut hankintojen tarvetta monin tavoin – muun muassa isänsä kuolemasta aiheutuneilla kuluilla.

2010

Miljoonien ennakkoperinnön saanut nelikymppinen, eronnut nainen oli tutustunut internetissä hurmaavaan, menestyvään mieheen. Pari eleli naisen rahoilla leveästi matkustellen ja tavaroita ostellen. Naisen äiti epäili miestä huijariksi ja lopulta kävikin ilmi, että mies oli putsannut kolme entistä naisystäväänsä puille paljaille. Miehellä oli jo entuudestaan 1,5 miljoonan euron ulosottovelat.

2008

28-vuotias ambulanssikuskiksi ja rekkamieheksi esittäytynyt mies huijasi 18-vuotiaan nuoren naisen rahat 2000-luvun alussa. IS kertoi tapauksesta vuonna 2008. Nopeasti avioitunut pari eli rakkaudentäyteistä elämää, kunnes nuorelle vaimolle selvisi totuus; mies oli avannut hänen nimissään useita puhelinliittymiä ja ottanut velkaa. Tytön vanhemmilta mies huijasi rahat auton ostoon. Lisäksi mies pyöritti useita naisia yhtäaikaisesti. Avioeron ottaneelle tytölle ja tämän vanhemmille jäi noin 10 000 euron velat. Mies jatkoi huijauksiaan ja petoksiaan vielä tämänkin jälkeen ja on istunut useasti vankilassa.

2006

37-vuotias työtön helsinkiläismies huijasi neljää naista, useita hotelleja sekä kännykkäliikkeitä ympäri maata liki kaksi vuotta. Mies sai naisilta käteistä ja ostatti heillä tavaroita, joita myöhemmin panttasi käteisen toivossa. Hotelleissa hän asui viikkoja ilmaiseksi. Mies esiintyi mm. syöpäpotilaana ja tsunamiuhrina. Huijatut vaativat yli 10 000 euron korvauksia.

2006
51-vuotias mies sai kolmen vuoden tuomion huijattuaan vaimoaan ja tehtyään kaksi muutakin petosta. Mies tutustui vaimoonsa työpaikallaan hoivakodissa. Mies esiintyi lääkärinä ja laitoksen johtajana. Nainen avioitui miehen kanssa ja lainasi tälle 88000 euroa ja auton, jonka mies myi eteenpäin. Kaiken kaikkiaan mieheltä jäi velkaa noin 150 000 euroa.

2004
Noin 30-vuotias mies petkutti tuhansia euroja noin kymmeneltä naiselta Oulun seudulla. Poliisin mukaan mies selitti naisille tarvitsevansa rahaa lääkärikuluihin sairautensa vuoksi, mutta rahat menivät ravintolailtoihin ja muuhun lystinpitoon. Miehen tarinat vakavasta sairaudesta osoittautuivat tekaistuiksi. Lainat olivat suuruudeltaan muutamasta sadasta eurosta muutamaan tuhanteen euroon.

2003
46-vuotias mies huijasi 69-vuotiasta naista maksamaan kaksikon viikkoja kestäneen hurvittelumatkan Suomessa ja Ruotsissa. Silja Linen työntekijäksi esittäytynyt "Sten Karlsson" ja 69-vuotias nainen tapasivat tanssiravintolassa, minkä jälkeen mies muutti naisen luo. Miehen tarinan mukaan automaatti oli nielaissut hänen pankkikorttinsa, ja laskuja maksettiin naisen Visalla 3000 eurolla ja pankista nostettiin käteistä 4200 euroa. Pari kävi Ruotsissa ja matkusti Helsinkiin, missä he yöpyivät kalliisti hotellissa. Perhehuoliinsa vedoten mies lähti Tallinnaan eikä enää palannut.

2000
Lentäjäksi esittäytynyt mies vei naisten pankkitileiltä kymmeniätuhansia markkoja 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Mies tutustui naisiin ja yleensä muutti saman tien heidän luokseen. Luottavaiset naiset antoivat miehelle asuntojensa avaimet, jolloin mies tyhjensi asuntoja naisten ollessa töissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Valepoliisit väijyivät kauppakeskuksissa – epäillään huijanneen katalalla juonella jättisummia

    3. 3

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

    7. 7

      Britannian korkein oikeus: Hallitus tarvitsee Brexitin aloittamiseen parlamentin hyväksynnän

    8. 8

      VS: Pelaajan vanhempi kavalsi 6 000 euroa 12-vuotiaiden joukkueelta – ”Tuntuu hyvinkin epätoivoisen ihmisen teolta”

    9. 9

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    10. 10

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    9. 9

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Valepoliisit väijyivät kauppakeskuksissa – epäillään huijanneen katalalla juonella jättisummia

    3. 3

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. Näytä lisää