Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuljettaja nukahti rattiin kohtalokkain seurauksin - paikalle kaksi pelastuskopteria

Utsjoen kunnassa Karigasniemen ja Kaamasen välisellä tiellä sattui kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus. Paikalle hälytettiin kaksi pelastuskopteria.
Utsjoen kunnassa Karigasniemen ja Kaamasen välisellä tiellä sattui kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus, jossa toisen auton kyydissä ollut loukkaantui vakavasti, kertoo poliisi.

Paikalle hälytettiin kaksi pelastushelikopteria, joista toinen tuli paikalle Rovaniemeltä ja toinen Norjan puolelta.

Poliisin mukaan onnettomuus sattui Kaamasmukan kylän eteläpuolella, kun Kaamasesta Karigasniemeen matkalla olleen henkilöauton kuljettaja nukahti rattiin ja ajautui vastaantulevan kaistalle päätyen edelleen ojaan.

Samanaikaisesti Karigasniemestä päin vastaan tulleen auton kuljettaja joutui väistämään oikealle ojaan törmäten esteeseen.

Väistäneessä autossa ollut henkilö loukkaantui vakavasti ja hänet kuljetettiin pelastushelikopterilla hoitoon Rovaniemen keskussairaalaan.

Toinen autossa olleista loukkaantui lievemmin ja hänet siirrettiin hoitoon terveyskeskukseen ambulanssilla.

Alkoholilla ei epäillä olevan syytä onnettomuuteen.

Pohjois-Lapissa on erittäin lämmin hellepäivä ja tämä tulisi autoilijoidenkin ottaa huomioon pitämällä riittävästi taukoja, poliisi muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    2. 2

      Reijo Jylhä syytti Ylellä norjalaista Suomen kullan vieneestä kolarista – kiteytti tapauksen kahteen sanaan

    3. 3

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

    6. 6

      Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    9. 9

      ISTV perkaa parisprintin dramaattiset tapahtumat – Jari Isometsä studiossa klo 14.45

    10. 10

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    2. 2

      Reijo Jylhä syytti Ylellä norjalaista Suomen kullan vieneestä kolarista – kiteytti tapauksen kahteen sanaan

    3. 3

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

    6. Näytä lisää