Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ekonomisti: Venäjä saattaisi rajoittaa elintarvikkeiden tuontia EU:sta

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki pitää todennäköisenä, että Venäjä asettaa pian ainakin pienimuotoisia pakotteita lännelle.
– En usko, että tässä vaiheessa vielä mennään kuitenkaan kovin pitkälle. Ei ole Venäjän intresseissä pilata kauppasuhteita ja siten tehdä pitkän aikavälin vauriota, Pasi Kuoppamäki arvioi STT:lle.

Itar-Tassin mukaan Putin on käskenyt maan hallitusta laatimaan vastatoimia länsimaiden viimeisimpiä pakotteita vastaan. Talouslehti Vedomostin mukaan Venäjä saattaa vastata pakotteisiin asettamalla rajoituksia tai kieltoja eurooppalaisille lentoyhtiöille Siperian-ylilentoihin.

– Se haittaisi Euroopan ja Aasian välisiä lentoyhteyksiä ja olisi yksinkertainen toteuttaa. Muita vaihtoehtoja ovat erilaiset vienti- ja tuontirajoitteet. Olisi hyvinkin mahdollista, että Venäjä kieltäisi jonkun elintarvikkeen tuonnin Euroopan unionista.

Venäjä on kertonut harkitsevansa rajoituksia esimerkiksi hedelmien tuonnille EU:sta.

Jos Venäjä rajoittaisi tietyn elintarvikeryhmän kauppaa, se voisi Kuoppamäen mukaan vaikuttaa suomalaisiin elintarvikeyrityksiin, ja hieman koko kansantalouteenkin.

– Lentokielto nähtäisiin ehkä poliittisena, olkoonkin, että sillä olisi ikäviä seurauksia yhdelle firmalle. Muut kaupan rajoitteet heittäisivät kuitenkin oman varjonsa Suomen ja Venäjän kauppasuhteiden ylle. Se, että Venäjä kieltäisi toimittamasta energiaa, olisi kaikkein hankalin ja vaarallisin tie kaikkien osapuolien kannalta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    3. 3

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    4. 4

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    5. 5

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    6. 6

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    9. 9

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    10. 10

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    2. 2

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    3. 3

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    4. 4

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    5. 5

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    6. Näytä lisää