Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Äänestä upeimmat pääministerisääret: Stubb, Kiviniemi vai Jäätteenmäki?

Suomella on ollut hyvä säärionni pääministereissä ennenkin. Mitkä ovat sinun suosikkisi?
Säihkysääret hurmaavat.

Pääministeri Alexander Stubbin paljaat, karvattomat ja kuparisiksi paahtuneet sääret herättivät suurta ihastusta maanantaina kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.

- Sääret näyttivät tosi hyviltä, kommentoi Seija Halonen Seinäjoen kävelykadulla. Eikä ollut yksin näkemyksineen.

Myös Kokoomuksen Nuortenliiton puheenjohtaja Susanna Koski kertoi ihastelleensa pääministerin hyvin ruskettuneita sääriä.

Suomella on toki ollut hyvä säärionni pääministereissä aiemminkin.

Sekä Anneli Jäätteenmäki että Mari Kiviniemi saivat kehuja tyylikkäästi ja klassisen kauniista, sorjasta habituksestaan. Erityisesti kiitosta satoi EU:n kokouksissa, missä vanhanaikainen herrasmiehistely ja klassinen kohteliaisuus on yleisempää kuin tasa-arvoisessa Pohjoismaissa.

Stubb on kuitenkin tuonut uusia tuulia mukanaan. Hänen avoin, lähes palvova suhtautuminen omaan fyysiikkaansa ja kehoonsa on rohkaissut myös kansalaisia puhumaan siitä peittelemättömästi ja ihailevasti.

Muutos on suuri, kun muistetaan paheksunta, jonka aiheuttivat Mari Kiviniemestä rantalomalla otetut valokuvat, ja millaista kritiikkiä Jutta Urpilainen sai osakseen ns.  verkkosukkakuvista.

Urpilainen muutti sen jälkeen pukeutumisensa konservatiivisemmaksi, kun taas Stubbin shortsien helma tuntuu vain lyhenevän.

Äänestä parhaat sääret:

Ota kantaa

Kenellä on parhaimmat pääministerisääret?

1. Anneli Jäätteenmäellä 41% 2. Mari Kiviniemellä 13% 3. Alexander Stubbilla 47%
Ääniä yhteensä 18389

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    3. 3

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    4. 4

      Kommentti: Amerikan Vennamo lupasi mahdottomia

    5. 5

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    6. 6

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    7. 7

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    8. 8

      Miljardööri sanoo käyttävänsä omaisuuttaan Trumpin vastustamiseen ”ilman rajaa”

    9. 9

      ”Moni varmasti pelästyi” – Trumpin dramaattisen puheen sävy kiinnitti asiantuntijan huomion

    10. 10

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    3. 3

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    4. 4

      Kommentti: Amerikan Vennamo lupasi mahdottomia

    5. 5

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    6. Näytä lisää