Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tarjoaako Niinistö oljenkorren Putinille? Salolainen Ylellä: "Voi olla taitekohta"

Tapaaminen
Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajan Pertti Salolaisen (kok) mukaan Suomi onnistui poistamaan EU:n pakotelistalta paljon asioita, jotka olisivat vaurioittaneet maan taloutta.
Kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen pitää presidentti Sauli Niinistön matkaa Sotshiin tapaamaan presidentti Vladimir Putinia erittäin tärkeänä.

Matka voi Salolaisen mukaan laukaista koko pelin.

– Niinistön matka olisi jonkinlainen taitekohta ja tarjoaisi oljenkorren Putinille alkaa selvittää tätä asiaa rakentavasti ja niin, etteivät kenenkään kasvot mene, Salolainen sanoi perjantaina Ylen aamu-tv:ssä.

Ilta-Sanomat seuraa vierailua Sotshissa. Lue lisää täältä.

Salolainen lisäsi, että oleellista asian ratkaisussa on se, etteivät kenenkään kasvot mene.

– Putin ei sisäpoliittisesti kestä sitä, että hän kokonaan menettäisi tämän pelin.

Salolaisen mukaan Suomi ei voi lipsua lännen pakotepolitiikasta. Suomi on EU:n jäsen ja kyseessä on EU:n yhteinen politiikka.

Hän muistutti, että Venäjä kaappasi kansainvälisen oikeuden vastaisesti Krimin.

– Koko pakotepolitiikka on surullinen asia, siinä ei loppujen lopuksi kukaan selviä voittajaksi.

Salolainen sanoi, että Suomi onnistui saamaan aikaan paljon muutoksia EU:n pakotelistaan.

– Siellä on poistettu sellaisia asioita, jotka olisivat vakavasti vaurioittaneet meidän talouttamme. Suomi on tässä onnistunut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    6. 6

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    7. 7

      Kuva Helsingin Malminkartanosta: Pekkaniskan nosturiauto kaatui kyljelleen – kuljettaja jouduttiin vetämään hytistä

    8. 8

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    9. 9

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    10. 10

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    8. 8

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    9. 9

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    6. Näytä lisää