Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hornetin seuraajaehdokas F-35 esittäytyi Suomessa - katso video simulaattorista

F-35 -hävittäjä on vahva kandidaatti, kun F-18-Horneteille etsitään seuraajaa.
Maailman suurin asevalmistaja Lockheed-Martinin kävi Suomessa esittelemässä uusinta hävittäjäkonseptiaan F-35 Lightingia - tosin tässä vaiheessa vasta sen simulaattoriversiota.

Lockheed-Martin aikoo olla tosissaan mukana, kun Suomi valitsee seuraajaa 2020-luvun puolivälissä poistuvalle nykyiselle Hornet-kalustolleen.

- Haluamme olla mukana evaluaatiokierroksella, kun Suomi valitsee seuraavaa hävittäjätyyppiä. F-35 on vahva seuraaja nykyiselle kalustolle, koneen Pohjois-Euroopan markkinoinnista vastaava johtaja Young A. Le sanoi.

Kyseessä on kallis, miljardiluokan hankinta. Pohjoismaista Norja ja Tanska ovat osallistuneet hintavaksi paisuneen F-35- projektin rahoitukseen sadoilla miljoonilla, mutta Len mukaan Suomi on koneen ostajana samalla viivalla, mitä hintoihin tulee.

- Koneen perushinta on sama kaikille, olipa ostajana Yhdysvaltain hallitus tai Suomi.

F-35:n ohella esiin on noussut myös ruotsalainen Saab Gripenin uusin versio. Perusratkaisultaan kyse on kuitenkin kahdesta eri aikakauden koneesta. Silmämääräisesti suurin ero koneiden välillä on niiden häiveominaisuuksissa. F-35 koneen suunittelua on määrittänyt vahvasti sen häiveominaisuudet eli kyky piiloutua tutkalta.

F-35:stä on saatavilla myös pystysuoraan nouseva versio. Tällä haavaa maailmassa on vain yksi palveluskäytössä oleva pystysuoraan nouseva kone brittiläinen Hawker Harrier, joka edustaa 1960-luvun tekniikkaa.

- F-35:llä pystysuoraan nouseminen on lasten leikkiä, jos sitä vertaa Harrieriin, konetta esitellyt Kenn Cooper vertasi.

IS kokeli F-35-simulaattoria, joka Locheed-Martinin edustajien mukaan on hyvin lähellä oikeaa lentotuntumaa. Täysin tietokoneen ohjauksen varassa lentävä kone pysyi maallikkollakin ilmassa. Koneessa ei ole esimerkiksi erikseen liian alhaisesta nopeudesta ja suuresta kohtauskulmasta huomauttavaa niin sanottua sakkausvaroitinta, koska tietokone ei päästä konetta sellaiseen lentotilaan.

Koneen lentäjä saa näytölle kuvaa jopa yli 10 kilometrin päähän näkevän infrapunakameran välityksellä. Vaikutelma on hyvin samanlainen kuin videopelin pelaajalla. Ja videopeliltä 5. sukupolven hävittäjän ohjaamo vaikuttaakin, ainakin ensisilmäyksellä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Britit varmoja Saaran voitosta – ”Saara on tehnyt täyskäännöksen ja vahvistunut vahvistumistaan”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    9. 9

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. Näytä lisää