Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hallitus päätti budjetista - Stubb: "Yhtään yötä ei valvottu"

Pääministeri Alexander Stubb (kok) kiitteli budjetti-infossa perinteiseen tapaan hallituskumppaneitaan budjettiriihen jälkeen.
- Yhtään yötä ei valvottu. Yhtään tiukkaa tilannetta ei ollut, Stubb vakuutteli infon aluksi.
 
Stubb kertasi, että taloustilanne on ollut huono lähivuodet ja tiukka talouskuri jatkuu lähivuosina.

- Olemme eläneet kuusi laihaa vuotta. Olemme menettäneet kasvun vuosikymmenen. Talous on vuoden 2008 tasolla vasta vuonna 2018, Stubb sanoi.

Stubb kertoi, että valtio ottaa ensi vuonna 4,5 miljardia euroa lisää velkaa, mutta velkaantumistahti hidastuu. Budjetti on edellisvuotta pienempi nyt toista vuotta peräkkäin.
 
Stubbin alkusanojen jälkeen valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki esitteli rakennepakettia, jolla hallituksen on tarkoitus kuroa umpeen kestävyysvajetta.

Hetemäen mukaan kunnat vähentävät menojaan kaksi miljardia euroa muun muassa velvoitteita karsimalla ja soteuudistuksella, julkisten palveluiden tuottavuuden pitäisi parantua puoli prosenttia vuodessa, työurien pitäisi pidentyä kahdella vuodella ja rakenteellinen työttömyys tulisi alentua prosenttiyksikön.

Valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd) esittämä 10 euron korotus takuueläkkeeseen ei toteudu. Sen sijaan Rinne sai budjettiin läpi esityksensä eläketulovähennyksen korottamisesta.

Kunnallisverotuksen eläketulovähennystä korotetaan, mikä lisää käytettävissä olevaa tuloa 7 eurolla kuukaudessa. Stubbin mukaan  eläkeratkaisu on Suomen taloudelle erittäin tärkeä. Hallitus toivoo, että työmarkkinajärjestöt löytävät ratkaisun mahdollisimman pian.

Poliisin rahoihin ei tule uusia leikkauksia ensi vuoden budjetissa. Kehyksessä päätettyihin poliisin määrärahoihin tulee 6,5 miljoonaa euroa lisää.

Lapsivähennys otetaan käyttöön. Se vähenee tulojen ylittäessä 36 000 euroa. Vähennys 50 euroa lapsesta ja enimmillään 200 euroa. Yksinhuoltajalla vähennysmäärä kaksinkertainen.

Rinteen mukaan hallituksen päätös lapsivähennyksestä on oikeudenmukainen kaikille perheille. Oppivelvollisuusiän nostossa jää tavoitetta tulevaisuuteen.

Yliopistoille ja ammattikorkeakouluille korvataan rahoituksen indeksikorotuksen puolitus kertaluonteisella 16,6 miljoonan euron lisäyksellä. Aalto-yliopiston lisärahoitusta siirretään muille tasaerissä vuosittain 11,7 miljoonaa euroa.

Hallitus arvioi, että rakenneohjelmalla kurotaan umpeen arvioitu 4 prosentin kestävyysvaje, mutta tavoite pidetään viime syksyn 4,7 prosentissa.

Hallitus käy myös kansan kukkarolla.

Sähkön, bensan, makeisten ja autoilun hinta nousee. Tupakkaveron makeisveron ja energiaverojen korotuksilla kerätään 370 miljoonaa euroa. Ajoneuvoveroa nostetaan 180 miljoonaa euroa.

Lisäksi myös esimerkiksi asuntolainojen korkovähennyksen omavastuuta nostetaan edelleen, työmatkakulujen verovähennyksen omavastuu nousee ja opintolainan korkovähennys poistuu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    3. 3

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    4. 4

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. 6

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    7. 7

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    8. 8

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      Suomi-brändit halusivat vetoapua Duudsoneilta: ensimmäistä rodeovideota on katsottu Facebookissa jo 5 miljoonaa kertaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    3. 3

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    4. 4

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. Näytä lisää