Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Triinu-tamma oli jo antaa periksi - Masa-koira pelasti suosta

Pieksämäellä suohon uponneen hevosvanhuksen pelastamiseen tarvittiin viiden palomiehen, kahden naapurin ja kahden koiran työpanos.
IS kertoi aiemmin lauantaina Pieksämäellä suohon uponneesta hevosesta, jonka pelastaminen osoittautui tavallista mutkikkaammaksi operaatioksi.

Nyt Triinu-tamma toipuu koettelemuksestaan kotilaitumella, mutta omistajansa Sanna Hotin mukaan se on edelleen todennäköisesti shokissa.

- Se on topattuna kaikkiin vaatteisiin, mitä löytyy, loimet niskassaan ja pintelit jaloissaan. Nyt yritetään saada se lämpöiseksi. Se on juonut lämmintä melassivettä ja syönyt lämmintä ruokaa. Seuraava vuorokausi ratkaisee, Hotti kertoo IS:lle.

Triinu oli jo antaa periksi

Kaulaansa myöten jääkylmään suo-ojaan uponneen eestinhevostamman pelastaminen oli vaikeaa, koska keskelle suota ei päässyt kulkemaan minkäänlaisella työkoneella. Lopulta palomiehet saivat eläimen nostettua ylös köysien ja taljojen avulla.

Hotin mukaan mukana pelastustöissä oli myös kaksi ensimmäisenä paikalle tullutta naapurinmiestä. Toisella heistä sattui olemaan mönkijä, josta oli suurta apua hevosen nostamisessa.

- Miljoona tuhatta kiitosta kaikille, he toimivat tosi hienosti, helpottunut Hotti sanoo.

Triinu meinasi antaa jo välillä ihan täysin periksi. Tilanne näytti jo tosi huonolta.

Hevosen selviäminen hengissä ei ollut mitenkään itsestään selvää, sillä Triinu, 25, kuuluu jo ikäneitosarjaan.

- Triinu meinasi antaa jo välillä ihan täysin periksi. Tilanne näytti jo tosi huonolta. Pelkäsin myös koko ajan, että sille tulee vaurioita jalkoihin.

Pieni nirhauma silmäkulmassa on kuitenkin tällä hetkellä ainoa fyysinen vaurio, jonka Hotti on Triinusta löytänyt. Kun tamma lopulta nousi suosta, se päätti lähteä saman tien kotiin päin.

- Se ei tykkää miehistä ylipäätään, ja nyt oli sellainen mieslauma ympärillä. Se oli varmaan sitä mieltä, että tämä on nyt kyllä jo liikaa. Totta kai sen jalat olivat sellaiset kompurat, mutta kotiin päin piti lähteä. Lähdin sitten taluttamaan sitä, koska tiesin, että se rauhoittuu kaikista parhaiten päästessään laitumelle kaverit ympärillään.

Laitumella Triinun seurana ovat nyt kaverihevoset Putte ja Litti, joiden kanssa se myös alunperin lähti suohon päättyneelle yölliselle seikkailulleen.

Masa-koira ansaitsi pihvin

Seikkailu olisi voinut päättyä paljon huonomminkin, sillä oli vähällä, ettei Triinua olisi edes löydetty suolta. Hevoskolmikon karkuretki paljastui, kun Putte ja Litti ilmaantuivat takaisin pihaan ilman Triinua.

- Ne olivat lankojen väärällä puolella. Pihalla ollut hirvikoira Aino reagoi heti, jos hevoset on väärässä paikassa. Aino sitten herätti toisen koirani, Hotti kertaa tapahtumien kulkua.

Sisällä olleen Masa-koiran panos osoittautui ratkaisevaksi.

- Masa on sekarotuinen, joka haukkuu kaikkea hiirestä hirveen, eli se on riistaverinen. Laitoin sille tutkapannan kaulaan ja sanoin, että käy etsimässä Triinu. Masa pudotteli suoraa päätä tuonne suolle, mistä en olisi ikinä osannut lähteä etsimään.

Masalle lupasin jo pihvin tälle päivälle, sillä sekin teki tosi hienon työn.

Hotin mukaan Masa ryhtyi haukkumaan oitis Triinun löydettyään. Masalla oli ilmeinen hätä saada kaveri ylös suosta, sillä se tuuppi hevosta, puri sitä takapuolesta ja repi korvista, jotta tämä olisi noussut suosta.

- Masalle lupasin jo pihvin tälle päivälle, sillä sekin teki tosi hienon työn, helpottunut Hotti kertoo.

Normaalisti kiltisti kotona pysyvän hevoskolmikon karkuretken syy ei ole vielä selvillä. Hotti ei ole vielä ehtinyt tutkia, onko ympäristössä esimerkiksi hirven jälkiä, jotka saattaisivat selittää asian.

Toiveet ovat korkealla Triinun selviytymisen puolesta.

- Ihmeen hienosti se on selvinnyt. Tärkeintä on, että hevonen rupeaa heti syömään ja laiduntaa kavereitten kanssa. Nyt vaan pitää liikuttaa sitä, kylmissäänhän se on. En loppuviimeksi tiedä, kuinka kauan se siellä oli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

    3. 3

      Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    6. 6

      Outo säteily hämmentää ympäri Eurooppaa – tällainen on Yhdysvaltojen lähettämä erikoiskone ”nuuhkija”

    7. 7

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    8. 8

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    9. 9

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    10. 10

      MM-Lahden kohuhiihtäjän tarinassa yllättävä käänne: Venezuela tekemässä vastalauseen Ranskalle urheilijan kohtelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    10. 10

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

    3. 3

      Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    6. Näytä lisää