Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hätäkeskuspäivystäjä ei kiirehtänyt apua: soittaja kuoli kotonaan - ei syytettä

Virkavelvollisuuden rikkomisesta epäilty hätäkeskuspäivystäjä ei joutunut käräjille apua soittaneen ja kotiinsa menehtyneen henkilön kuolemasta.
Sisä-Suomen kihlakunnansyyttäjä päätti olla nostamatta syytettä päivystäjää kohtaan.

Tapauksen selvittely kesti lähes kaksi ja puoli vuotta. Poliisi epäili hätäkeskuspäivystäjän menetelleen epäasianmukaisesti tilanteessa, jossa soittaja kertoi ottaneensa yliannoksen gammahydroksibutyraattia eli niin sanottua lakkahuumetta.

Soittaja kertoi lisäksi osoitteensa, mutta ei vastannut päivystäjän jatkokysymyksiin. Tämän jälkeen puhelu oli päättynyt.

Päivystäjä antoi välittömästi ensihoitoyksilölle kiireellisyysluokka B:n mukaisen tehtävän. Yksikkö ehti soittajan osoitteeseen kuudessa minuutissa, mutta asunnon ovi oli lukossa.

Yksikkö pyysi oven avaamista viisi minuuttia myöhemmin. Kaksi minuuttia myöhemmin ensihoitaja ilmoitti päivystäjälle kiinteistöä hoitavan yhtiön nimen. Tämän jälkeen meni vielä noin 20 minuuttia ennen kuin paikalle saatiin avaimet omaava kiinteistönhoitaja.

Sisällä asunnossa kävi ilmi, että soittaja oli jo kuollut.

Poliisi tutki, oliko päivystäjän antama kiireellisyysluokitus oikea ja olisiko tämän pitänyt pyytää paikalle poliisi tai pelastuslaitos avaamaan ovea. Päivystäjä itse kiisti syyllistyneensä rikokseen.

Sekä aluehallintoviraston että Valviran selvitysten mukaan päivystäjä ei tehnyt virhettä kiireellisyysluokituksessa eikä myöskään jatkotoimissa. Hätäkeskus korosti, että oven avaamiseen liittyvät toimenpiteet kuuluvat tehtävää hoitavalle yksikölle.

Valviran käyttämän asiantuntijan mukaan virka-apu oven avaamisessa olisi nopeuttanut sisäänpääsyä 10–20 minuuttia. Asiantuntija katsoi, ettei tämä ajansäästö olisi todennäköisesti pelastanut gammahydroksibutyraattimyrkytykseen menehtynyttä potilasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon häikäisevä esitys mykisti tuomarit – ”uskomaton esiintyjä!”

    2. 2

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    3. 3

      Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. 6

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    7. 7

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    8. 8

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    9. 9

      Pommi-isku Istanbulissa: ainakin 13 kuollut – useista poliiseja loukkaantunut

    10. 10

      Lotossa ei jaettu päävoittoa – katso oikea rivi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    9. 9

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    10. 10

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon häikäisevä esitys mykisti tuomarit – ”uskomaton esiintyjä!”

    2. 2

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    3. 3

      Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. Näytä lisää