Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lasta 11 vuoden ajan hyväksikäyttänyt päiväkotiyrittäjä kolmeksi vuodeksi vankilaan

Oikeuden mukaan espoolaismies käytti hyväkseen uskonnolliseen vakaumukseen liittyvää anteeksiantoa ja pyydettyään anteeksi jatkoi lapsen hyväksikäyttöä.
Espoon käräjäoikeus tuomitsi nyt 56-vuotiaan miehen kolmeksi vuodeksi vankilaan törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Kysymys oli miehen lähipiiriin kuuluvasta tytöstä, joka tekoaikaan (1988-1999) oli noin 4-14-vuotias. Oikeuden mukaan mies kosketteli lasti vuosien aikana useita kertoja ja masturboi itse.

Lapsella ei oikeuden mukaan ollut mahdollisuutta kertoa kenellekään asiasta, koska lestadiolaisen uskonkäsityksen mukaan anteeksiannetusta synnistä ei saanut puhua. Mies uhkasi lasta suurilla elämänmuutoksilla, jos lapsi olisi kertonut asiasta.

Lapsi jäi vaille turvaa ja joutui elämään jatkuvassa pelossa.

”Vastaaja on siirtänyt syyllisyyden lapsen kannettavaksi ja hän on rikoksellaan aiheuttanut lapsen elämän särkemisen.” Oikeuden mukaan teko tehtiin erityistä julmuutta osoittavalla tavalla. Se vahingoitti lapsen kehitystä ja aiheutti hänelle erityistä vahinkoa, koska hän oli riippuvaisessa asemassa miehestä.

Rangaistuksen mittaamisessa oikeus otti huomioon sen, että teko jatkui poikkeuksellisen pitkän ajan ja se kohdistui puolustuskyvyttömään lapseen ja lapselle aiheutui erityistä vahinkoa.

Mies määrättiin heti vangittavaksi. Hän joutuu maksamaan uhrille 41140 euron korvaukset.

Uhri ei tehnyt rikosilmoitusta ennen 1999 tapahtunutta lainmuutosta. Siten hänellä ei enää ollut oikeutta vaatia tekijälle rangaistusta. Syyte nostettiin, koska erittäin tärkeä yleinen etu vaati sitä. Rikos kesti useita vuosia ja kohdistui pieneen lapseen ja siten syyttäjällä oli edelleen asiassa syyteoikeus.

Vastaajan omistama päiväkotiyritys ei liity oikeuden mukaan miltään osin tapaukseen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  5. 5

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Hurja tahti jatkuu: Patrik Laineelle maali ja upea syöttö jatkoaikaosumaan

  8. 8

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  9. 9

    Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

  10. 10

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  5. 5

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  6. 6

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  7. 7

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

  8. 8

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  9. 9

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  10. 10

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  5. 5

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

  6. Näytä lisää