Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tuomioja tyrmistyi Lipposen valinnasta: "Näin painajaiseni"

Erkki Tuomioja (sd) on julkaissut päiväkirjansa vuosilta 1991-1994. Teoksessa Siinä syntyy vielä rumihia (Tammi) Tuomioja kuvailee kursailematta sen aikaisia tuntemuksiaan politiikasta.
Tuomioja palasi politiikkaan kevään 1991 eduskuntavaaleissa. Tuomioja ei ollut Kalevi Sorsan ylin ystävä ja nuori lupaus siirtyi Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi.

Päiväkirjojen mukaan Tuomiojalla oli syvät antipatiat myös toiseen helsinkiläiseen demariin, Paavo Lipposeen. Lipponen nousi päiväkirjojen pitoaikana Sdp:n puheenjohtajaksi kesäkuussa 1993. Tuomioja purki päiväkirjassaan rajusti tunteitaan Lipposen valinnasta.

- Näin painajaiseni, jota olin jo kasvavassa määrin osannut pelätä, todella toteutuu. Painun heti tuloksen kuultuani kotiin ja kymmenen km:n lenkille puhaltamaan pahimmat paineet ulos, taidan välillä melkein huutaen kiroillakin. Kiroilun kohde olen myös minä itse siltä osin, että olin itse panemassa liikkeelle Paasion syrjäyttämistä ylim. puoluekokouksessa osaamatta aavistaa, että tässä on tulos.

- Nyt Lipponen istuu pitkään kuin tatti, väki on väsynyt alituiseen pj-vaihteluun eikä lähde kovin helpolla vaihtamaan pj:aa vaikka tämä käyttäytyisi juuri kuten H:gin piirin pj:na, niin kauan kun hän ei syyllisty Sundqvistin kaltaisiin rahapeleihin, mitä hän ei tee. Seuraavissa vaaleissa puolueelle on tulossa sitä paitsi melkoinen vaalivoitto, jota huonoinkaan pj. tuskin pystyy estämään.

- Olen joskus epäillyt Lipposen mielenterveyttäkin silloin kun hän käy kuumimmillaan, mutta huomaan sentään itse, että joku voi epäillä minunkin osaltani samaa, kun saan liki fyysisiä oireita yhdestä Lipposen valinnasta, Tuomioja kirjoitti 4.6.1993

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    6. 6

      Kello 16 suora lähetys Lahdesta – ISTV:n MM-studio käynnissä

    7. 7

      Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

    8. 8

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    9. 9

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    10. 10

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    6. 6

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    10. 10

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    6. Näytä lisää