Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Auerin veljeä tentattiin kahdesta asiasta

Anneli Auerin veli ei joutunut hovioikeudessa samaan piinapenkkiin kuin vuosi sitten käräjäoikeudessa. Vuosi sitten puolustus piinasi Auerin veljeä pitkään mm. hänen tuloistaan ja omistuksistaan.
Nyt puolustus keskittyi vain vuoden 2006 joulukuun ensimmäisen päivän sairaalakäyntiin ja siihen, mitä Auer ja hänen tyttärensä tuolloin kertoivat yön tapahtumista.

Veljen mukaan kaikki paikallaolijat olivat kiinnostuneita, mitä vanhin tytär oli nähnyt.

Veljen mukaan tytär lähti kertomaan tapahtumista oma-aloitteisesti.

- Anneli kysyi, mitä näit, hän ei laittanut sanoja hänen suuhunsa, Auerin veli kertoi.

Veljen mukaan vanhin tytär kertoi heränneensä ukkosen pauketta muistuttavaan ääneen ja menneensä takkahuoneen ovelle katsomaan.

- Häntä oli käsketty takaisin omaan huoneeseensa, Hän oli mennyt vielä pari kertaa uudestaan ja viimeisellä kerralla hän oli nähnyt tummaan huppariin pukeutuneen hahmon lähtevän ikkunasta.

Auerin veli ei muistanut, kysyikö Auer ensin tyttäreltään surmayön tapahtumista vai aloittiko tämä kertomisen oma-aloitteisesti.

Auerin veljen kuuleminen jatkui tämän jälkeen suljetuin ovin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

  4. 4

    Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

  5. 5

    Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

  6. 6

    Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

  7. 7

    Trump kommentoi eilisiä jättiprotesteja: Miksi he eivät äänestäneet?

  8. 8

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  9. 9

    Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – Veikko Määttänen koki talvisodan tulikasteen omassa kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

  10. 10

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  3. 3

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  4. 4

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  5. 5

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  7. 7

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  8. 8

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  9. 9

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  10. 10

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

  4. 4

    Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

  5. 5

    Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

  6. Näytä lisää