Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Syöpää vastaan taisteleva Maarit Feldt-Ranta kiittää ystäväänsä: ”Hän istui sänkyni vieressä ja hyräili hiljaa korvaan”

Kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta kiittää Syöpäsäätiön koskettavalla videolla ystävää, joka on ollut tukena myös vaikeina aikoina.

Feldt-Ranta alkoi kärsiä vatsaoireista vuonna 2009. Aluksi hän ajatteli olevansa vain stressaantunut, mutta oireet pahenivat ja tutkimuksissa todettiin pitkälle levinnyt vatsasyöpä.

– Se oli pysähdys suoraan päin betoniseinää. Mä en ollut hetkeäkään ajatellut, että olisin niin vakavasti sairas, Feldt-Ranta kertoo diagnoosista YouTubessa julkaistulla, Iso kiitos –nimisellä videolla.

Leikkauksen ja hoitojen jälkeen syöpä näytti jo parantuneen, mutta vuonna 2013 tauti uusiutui. Sairastaessa suurena tukena oli perheystävä Marja-Liisa Lehto, joka oli läsnä koko Feldt-Rannan sairauden ajan, luki lehteä ja hieroi jalkoja.

– Marja-Liisa on auttanut mua todella monella tavalla. Mutta se tärkein asia on kyllä se, että mä oon tiennyt, ettei mun koskaan tarvitse jäädä yksin. Hän on koko ajan ollut mun vieressä, Feldt-Ranta kertoo.

Ensimmäisen syöpäleikkauksen jälkeen Lehto istui Feldt-Rannan sängyn vieressä ja lauloi tälle Ultra Bra –yhtyeen kappaletta.

– Marja-Liisa istui sairaalassa mun sängyn vieressä ja hyräili hiljaa mun korvaan, että ’minä suojelen sinua kaikelta’. Siltä musta on nää vuodet tuntunut ja siihen mä oon voinut luottaa, Feldt-Ranta kertoo.

Video liittyy Ylen TV1:llä keskiviikkoisin pyörivään Iso kiitos –ohjelmasarjaan.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    4. 4

      Nelostie poikki Haukiputaan kohdalla – 1 loukkaantui vakavasti kolarissa

    5. 5

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    6. 6

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    7. 7

      F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

    8. 8

      Epäonnistuneista kauneusleikkauksista tunnettu kissanainen-Jocelyn, 76, pidätettiin – viilteli miesystäväänsä, 49, saksilla

    9. 9

      Nuori äiti julkaisi suloisen kuvan itsestään ja pojastaan – kuva ei kerro kaikkea: Mukana totuudenmukainen viesti lapsista haaveileville

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    4. 4

      Nelostie poikki Haukiputaan kohdalla – 1 loukkaantui vakavasti kolarissa

    5. 5

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    6. Näytä lisää