Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sipsien kerjääjät kävivät lukiolaispoikien kimppuun: "Yritin pyytää apua, mutta ihmiset käänsivät selkänsä"

Vantaalla Tikkurilan asematunnelissa pahoinpidellyn pojan äiti ihmettelee, miksi moni sivullinen käänsi selkänsä, vaikka poika huusi apua.
Ensin lensi oluttölkki selkään. Kolmikko – kaikki lukioikäisiä poikia – oli Tikkurilan juna-aseman tunnelissa, kävelemässä kohti laituria numero 6.

- Olimme aiemmin kävelleet yhden isomman porukan ohi. Kun olimme alikulkutunnelissa, yksi heistä tuli peräämme ja huusi, että heitä sipsiä, kertoo yksi lukiolaispojista Ilta-Sanomille.

Kun kolmikko käänsi sipsinkerjääjälle selkänsä, tämä heitti perään oluttölkin.

Sipsinpyytäjän tueksi tuli muita nuoria miehiä. Yksi pojista sai nyrkistä naamaansa, toinen kaadettiin maahan ja häntä potkaistiin päähän.

Eräs uhreista onnistui karkaamaan kahakasta ja juoksemaan portaat ylös asemalaiturille. N-juna oli juuri saapunut, ja ihmisiä purkautui vaunuista sisään ja ulos.

- Yritin pyytää heiltä apua, mutta ihmiset käänsivät selkänsä. Kun kerroin, että ystäviäni hakataan, joku mies totesi vain: ”Se on sinun asiasi”. Se oli karmivaa.

Lopulta kaksi paikalle sattunutta naista auttoi poikaa ja jäi odottamaan pojan kanssa poliisien saapumista.

- Olen ihmeissäni, ettei kukaan viitsinyt tehdä mitään. Mikä tätä yhteiskuntaa riivaa? Ei ole enää turvallista liikkua ja varmaa näyttää olevan myös se, ettei apuakaan saa, jos sitä tarvitsee, ihmettelee uhrin äiti.

Viime päivinä on keskusteltu 13-18-vuotiaista koostuneista jengeistä, jotka ovat pahoinpidelleet ja ryöstelleet nuoria pääkaupunkiseudulla. Rikoskomisario Kimmo Hyvärinen sanoo, ettei Tikkurilan tapaus linkity viime päivinä otsikoissa olleeseen jengiväkivaltaan.

- Tikkurilassa ei ole mitään selkeää jengi-ilmiötä, nämä ovat täysin erillisiä tapahtumia toisistaan.

Lue lisää päivän Ilta-Sanomista.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  2. 2

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  3. 3

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  4. 4

    Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

  5. 5

    Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

  6. 6

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  7. 7

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  8. 8

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  9. 9

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  10. 10

    Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  5. 5

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  7. 7

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  8. 8

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  10. 10

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  7. 7

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  2. 2

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  3. 3

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  4. 4

    Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

  5. 5

    Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

  6. Näytä lisää