Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jättituloja mm. kebabilla ja pizzalla: Tässäkö syy, miksi pikaruualla rikastuu?

Verot:
Pikaruoalla on maine vyötärönympärystä venyttävänä eineenä, mutta sen avulla on Suomessa viime aikoina lihotettu myös tilipussia. 

Tuoreelta Suomen kovatuloisimpien listalta löytyy 2,45 miljoonan euron pääomatulot vuonna 2013 tienannut Ceylan Güzel. Hän teki omaisuutensa myymällä omistamansa  Deniss Ceylan Oy:n, joka toimittaa kebablihaa.

Toni Toijanaho, 37, puolestaan nousi jättituloille vuonna 2012, kun hän myi pizzakeksintönsä yli kolmella miljoonalla eurolla. Toijanaho hoksasi perustaa Pizza-online-nettipalvelun, joka otti vastaan ruokatilaukset ja maksut ja välitti ne pizzerialle otettuaan kauppahinnasta pienen korvauksen. 

Rahantulo ei ole loppunut sittemminkään. Eilen julkistetuista verotiedoista ilmenee, että Toijanaho tienasi myös viime vuonna 520 232 euroa.  

Muita pikaruoka-alalla roimasti rikastuneita ovat hampurilaisketju Hesburgerin perustaja Heikki Salmela ja Kotipizza-ketjullaan miljonääriksi itsensä leiponut Rabbe Grönblom

Helppoa rahaa pikaruokamarkkinoilta ei silti irtoa, sanoo Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi.

- Pikaruokamarkkina on erittäin kilpailtu. Sinne on tullut paljon uusia toimijoita ja ketjuja, joten en sanoisi, että pikaruoka olisi erityisen kannattavaa, Lappi toteaa.
 
Syynä matalasuhdanne, isot myyntimäärät ja kova työnteko?

Mikä sitten on syy pikaruokayrittäjien menestykseen?

Lapin mukaan pikaruoka pärjää yleensä matalasuhdanteessa hyvin. Nyt eletään kuitenkin poikkeuksellisessa tilanteessa.

- Tämän vuoden alkupuolella pikaruuan myyntimäärä on ollut laskussa ainakin isoissa ketjuissa, kuten Kotipizzassa, Hesburgerissa ja McDonaldsissa, Lappi sanoo.

Toimeentuloa vaikeuttavat Lapin mukaan parin viime vuoden aikana yli kymmenyksen kohonneet raaka-ainehinnat ja kasvaneet henkilöstökustannukset.

Menestyneitä pikaruokayrittäjiä yhdistävät kuitenkin Lapin mukaan muutamat asiat: hyvä liikepaikka, pienet kustannukset, isot myyntimäärät, hallittu henkilöstön käyttäminen ja kova työnteko.

- Ravintolatoiminnan perusedellytys on, että kustannukset ovat hallinnassa.

Verotiedot 2013: Katso täältä kaikki Suomen yli 150 000 euroa tienanneet maakunnittain.

Lue kaikki IS:n jutut verotiedoista 2013 täältä.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Patrik Laineelle buuattiin Torontossa – ”Täällä ei ole hirveästi fanejani”

    6. 6

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    7. 7

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Patrik Laineelle buuattiin Torontossa – ”Täällä ei ole hirveästi fanejani”

    6. Näytä lisää