Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kommentti: Ilmavoimien Hornet-lennoista saa tietoa vain ulkomailta

Kommentti
Tilanne Itämerellä on jännittyneempi kuin aikoihin, mutta puolustusvoimat kertoo hyvin vähän Suomen ilmavoimien Hornet-hävittäjien toiminnasta Itämerellä.
Venäläiskoneet ovat loukanneet tänä vuonna Suomen ilmatilaa viidesti. Baltian maiden ilmatilaan Venäjän koneet ovat tunkeutuneet toistuvasti, ja punatähtiset pommi- ja rynnäkkökoneet ovat liikkeillään hermostuttaneet myös Ruotsia.

Viime viikolla Euroopan ilmatoiminnassa
tehtiin jonkinlainen ennätys pitkään aikaan. Yli 20 venäläistä sotakonetta lensi Itämerellä, Pohjanmerellä, Atlantilla ja Mustallamerellä. Nato luonnehti Venäjän toimintaa aktiivisemmaksi kuin pitkiin aikoihin.

Esimerkiksi Britannian hävittäjät kävivät tunnistamassa saarivaltiota lähestyneen venäläisen pommikoneen.

Viime viikolla Itämerellä lentäneitä venäläiskoneita kävivät tunnistamassa Baltiaa valvovat Nato-koneet sekä Tanskan, Ruotsin ja Suomen ilmavoimien hävittäjät. Ilmavoimat ei tapauksesta tiedottanut. Se saatiin lukea täällä Naton tiedotteesta.

Syyskuussa monet mökkeilijät ihmettelivät ympäri Kaakkois-Suomea, kun Hornet-hävittäjät lensivät urku auki. Äänivallin rikkoutumisesta tuli paukku, joka helisytti ikkunoita eikä jättänyt arvailuille sijaa siitä, etteikö tehtävälle ollut kiire. Puolustusvoimat myönsi, että kyllä, kovaa lennettiin. Mitään muuta ei operatiivisesta toiminnasta kerrottu. Tämä on tiedotuslinja.

Seuraavalla viikolla asiasta saatiin lukea Ruotsin lehdistä. Siellä uutisoitiin, että rajojen tuntumassa oli lentänyt venäläisten sotakoneiden parvi, jonka myös Suomen ilmavoimat kävi tunnistamassa.

Twitterissä Latvian armeija tiedottaa jatkuvasti maan lähialuilla lentävistä venäläiskoneiden muodostelmista kertomalla tarkasti jopa konetyypit. Suomessa Twitter-tiedottamisen kärkeä edustavat puolustusvoimien komentajan ottamat kuvat.

Mitä ilmavoimat tekee?

Kun ilmapiiri on näin jännittynyt myös Suomen lähialueilla, on kansalaisella ihan täysi oikeus kysyä, mitä meidän ilmavoimamme tekevät.

Puolustusvoimien mukaan toiminta on ihan sitä samaa, mitä ennenkin. Jos Suomen lähellä lentää erikoisia muodostelmia, ne käydään tarkistamassa. Varsinaisista ilmatilaloukkauksista on tiedotettu nopeasti ja oikein asiallisesti. Yleensä puolustusvoimien palvelualttius on sivumennen sanoen huippuluokkaa: aika nopeasti vastauksen saa lähes millaiseen kysymykseen tahansa. Operatiivinen toiminta on jyrkkä poikkeus.

Väkisin tilanne alkaa kuitenkin näyttää siltä, että puolustusvoimat peittelee jotakin, kun sen toiminnasta saa lukea kaikkialta muualta paitsi sen omista kanavista.

"Pahoittelemme, jos säikähditte"

Venäläiskoneiden lisäksi Britannian kuninkaallisia ilmavoimia työllisti viime viikolla latvialainen rahtikone, joka lenteli onnettomasti Lontoon yllä. RAF:n Typhoon-lentäjät hurjastelivat paikalle äänivalli paukkuen. Tapauksesta kerrottiin Twitterissä kuivalla huumorilla. RAF pahoitteli mahdollista säikäytystä ja onnistui samalla viestimään, ettei tilanne ollut lopulta mitenkään uhkaava.

Onnistuisiko Suomen ilmavoimilta?
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    5. 5

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    6. 6

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    7. 7

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    8. 8

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    9. 9

      Kokaiinilastista tuomittu paljasti vahingossa ekstaasijutun – poliisi takavarikoi järeitä aseita, miesjoukko matkustuskieltoon

    10. 10

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    5. 5

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    6. Näytä lisää