Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kansanedustaja osti nipun Talvivaaran osakkeita vielä pari viikkoa sitten

Kansanedustaja Kimmo Tiilikainen (kesk) sanoo tehneensä tietoisen riskisijoituksen.
Talvivaara Sotkamon konkurssi teki käytännössä arvottomiksi kansanedustaja Kimmo Tiilikaisen (kesk) Talvivaara-omistukset. Tiilikaisella on 20 000 kaivosyhtiön osaketta. Kaupankäynti osakkeella on keskeytetty. Yhden osakkeen arvo oli keskiviikkona noin 0,03 euroa.

Tiilikainen ei sure sijoitustaan. Hän sanoo, ettei rahallinen menetys ole kovin suurin.

– Ehdin olla vain pari viikkoa osakkeen omistaja. Ostin Talvivaaran osakkeita pari viikkoa sitten 900 eurolla.

Talvivaaran osakkeen arvo on laskenut reippaasti vuosien aikana. Parhaimmillaan Talvivaaran osake maksoi pari euroa. Osake romahti senttiosakkeeksi.

– Kun ostin osakkeita, yksi osake maksoi neljä senttiä, Tiilikanen muistelee.

Talvivaaraan Tiilikaista innosti sijoittamaan tieto kaivosyhtiön ympäristötoimista. Tiilikainen mietti myös, että kaivosyhtiö on suuri työllistäjä alueella.

– Tein pienen riskisijoituksen. Se sitten osoittautui arvottomaksi, Tiilikainen tilittää.

Lehtomäki kannustaa sijoittamiseen

Suuret summat Talvivaaran sijoituksissa on menettänyt kansanedustaja Paula Lehtomäen (kesk) perhe. Lehtomäki itse ei omista yhtään Talvivaaran osakkeita. Osakkeita on hänen miehellään ja lapsillaan.

Osakerekisterin mukaan aviopuoliso omistaa lähes 360 000 Talvivaaran osaketta. Kahdella lapsella on yhteensä lähes 25 000 osaketta.

Paula Lehtomäki on haluton kommentoimaan, minkälaisia summia perheenjäsenet ovat sijoittaneet Talvivaaraan.

– En kommentoi muiden ihmisten omistusta, Lehtomäki sanoo.

Lehtomäki selvittää, että sijoittaminen sisältää aina riskin.

– Kaikesta tapahtuneesta huolimatta kannatan sijoittamista kotimaiseen omistajuuteen ja yrittäjyyteen.

Ministerillä Talvivaaraa salkussa

Ministereistä Talvivaaran osakkeita on Petteri Orpolla (kok). Osakerekisterin mukaan hänellä on 6 500 osaketta.

Orpon avustaja kertoo, että ministeri on ostanut osakkeita kahdessa erässä. Ensimmäisen erän Orpo hankki, kun kurssi oli ylhäällä. Toisen erän Orpo hankki, kun kurssi laski.

Talvivaaran osakkeita on myös kansanedustaja Ben Zyskowiczilla (kok) ja presidentti Sauli Niinistöllä.

Zyskowiczin omistuksessa on 8 000 osaketta. Niinistöllä on 1 200 osaketta.

Talvivaaran kaivokseen on sijoittanut myös entinen pääministeri ja puoluejohtaja Matti Vanhanen (kesk). Vanhasella on 10 000 osaketta.

Talvivaaraan tarinaan on uskonut myös Vanhasen lähipiiri. Matti Vanhasen isällä on 10 000 osaketta ja veljellä 3 500 osaketta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Olympiavoittaja hurjassa kolarissa – auto rusentui öljyrekkaa vasten

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  4. 4

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  5. 5

    Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

  6. 6

    Helsingissä uusi sakkorysä – peltipoliisi laulaa tunnissa jopa 80 kertaa: ”Sata salamaa iskee tulta...”

  7. 7

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  8. 8

    Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

  9. 9

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  10. 10

    75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  7. 7

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  8. 8

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  9. 9

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  10. 10

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Olympiavoittaja hurjassa kolarissa – auto rusentui öljyrekkaa vasten

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  4. 4

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  5. 5

    Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

  6. Näytä lisää