Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Elinkautisvanki vapaaksi - uhrissa sata pisto- ja viiltohaavaa

Työpaikka, asunto ja läheisten tukiverkko puolsivat Helsingin hovioikeuden mukaan elinkautisvangin vapaaksi laskemista.
Mies oli murhannut toisen miehen kanssa uhrin pistämällä ja viiltämällä uhria ainakin sata kertaa yläselkään, päähän ja raajoihin toukokuussa 2002 Kemissä. Uhrin kimppuun hyökättiin, kun uhri oli nukkumassa.

Kemi-Tornion käräjäoikeus tuomitsi miehet taposta, mutta Rovaniemen hovioikeus katsoi teon murhaksi sen erityisen raakuuden ja julmuuden vuoksi vuonna 2003.  Tekoon ei liittynyt Rovaniemen hovioikeuden mukaan suunnitelmallisuutta, vaan tilanne riistäytyi käsistä. Sitä osoitti Rovaniemen hovioikeuden mukaan sekin, että miehet löivät teräaseella myös toisiaan.

Vapauteen pääsevä elinkautisvanki oli teon tehdessään alle 21-vuotias. 21 vuotta nuoremmat murhasta elinkautiseen tuomitut voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen aikaisintaan, kun vankilavuosia on kertynyt kymmenen. Miehellä tuli tämän vuoden toukokuussa kymmenen vuotta täyteen.

Tämä oli yksi asia, joka vaikutti vapaaksi laskemiseen.

”Vapauttamista puolsi muun ohella myös se, että hakijalla on läheisistä muodostunut tukiverkosto ja tiedossa myös työpaikka ja asunto, mitkä seikat helpottavat yhteiskuntaan sopeutumista vankilasta vapautumisen jälkeen”, Helsingin hovioikeus perusteli.

Rikosseuraamuslaitos puolsi myös vapauttamista.

Mies lasketaan ehdonalaiseen vapauteen 31.7.2015. Elinkautiseen vankeuteen tuomitun ehdonalaisen vapauden koeaika ja jäännösrangaistus ovat kolme vuotta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  2. 2

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  3. 3

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  6. 6

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  7. 7

    Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

  8. 8

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  9. 9

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  10. 10

    Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  5. 5

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  6. 6

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  7. 7

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  8. 8

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  9. 9

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  10. 10

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  2. 2

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  3. 3

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  6. Näytä lisää