Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mustasukkaisuus tuli kalliiksi - 23-vuotiaalle miehelle 50 000 euron lasku

Riita sai alkunsa koirasta ja päättyi järkyttävällä tavalla.
Vakava veriteko sattui samana päivänä, jolloin miehen ja naisen tiet erosivat.

Eron jälkeen nainen meni hakemaan koiraansa yhteiseltä asunnolta Lahdessa. Nainen ei tiennyt, että myös hänen entinen sulhasensa oli asunnolla.

Ex-sulhanen uhkasi tappaa naisen koiran ja sai tämän soittamaan uuden kumppaninsa asuntoon.

Kun uusi sulhanen tuli paikalle, kävi ex-mies puukon kanssa päälle ja löi tätä useista kertoja ylävartaloon ja kasvoihin.

Puukko upposi uhrin kumpaankin keuhkoon, ja uhri sai ilmarinnan. Kaulaan tuli pitkä viilto, samoin leukaan. Mies pääsi pakenemaan asunnolta ja pääsi ajoissa hoitoon.

Pari vuotta sitten puukottaja tuomittiin lähes neljäksi vuodeksi vankeuteen mm. tapon yrityksestä. Tuolloin oikeus määräsi hänet maksamamaan vajaan 14 000 euron korvaukset uhrille.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus käsitteli viime viikolla korvauksia, joita 24-vuotias uhri haki puukottajalta rikokseen perustuvana vahingonkorvauksena.

Uhrilla on pelkästään kasvoissaan yli 30 sentin arvet puukotuksesta ja lukuisia arpia yläkropassaan. Miehen toisen käden sormet eivät toimi kunnolla, koska jänteet vaurioituivat puukoniskuista. 

Uhri vaati nostamallaan kanteella noin 37 000 euron korvauksia pysyvästä kosmeettisesta haitasta, pysyvästä toiminnallisesta haitasta, ansionmenetyksistä ja oikeudenkäyntikuluista.

Käräjäoikeuden päätöksellä puukottaja joutuu maksamaan noin 34 500 euroa lisää korvauksia aiemmin määrätyn noin 14 000 euron päälle.

Hyökkäys tuli siis loppujen lopuksi maksamaan 23-vuotiaalle miehelle noin 50 000 euroa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  2. 2

    Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

  3. 3

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  4. 4

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  5. 5

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  6. 6

    Sipilä-uutisointia puitiin Julkisen sanan neuvostossa: Yle sai vapauttavan, Suomen Kuvalehti langettavan

  7. 7

    Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

  8. 8

    Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

  9. 9

    Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

  10. 10

    Aloittelijoiden räpiköinti MM-laduilla ärsytti – Juha Miedolta tiukkaa tekstiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  7. 7

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  10. 10

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  2. 2

    Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

  3. 3

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  4. 4

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  5. 5

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  6. Näytä lisää