Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuopion tragedia: Nyt puhuvat naapurit: "Kun näin kynttilämeren, askeleet hidastuivat"

-Törmäsin aina silloin tällöin autotallissa lasten isään ja vanhempaan lapseen. Hän oli tosi ihana lapsi, tykkäsi silitellä meidän koiraa, surullinen naapuri sanoo.
Kuopion Itkonniemessä pienten uhrien muistoksi sytytetty kynttilämeri valaisi pimeää tietä vielä monena iltana tragedian jälkeen.

Moni lenkkeilijä ja ohikulkija pysähtyi muistopaikalle sytyttämään kynttilän ja viettämään hiljaista hetkeä. Autoilijat hidastivat kynttilöiden kohdalla.

Kerrostalon naapurit eivät olleet viikonlopun jälkeen juuri toipuneet järkytyksestä.

-Törmäsin aina silloin tällöin autotallissa lasten isään ja vanhempaan lapseen. Hän oli tosi ihana lapsi, tykkäsi silitellä meidän koiraa. Sellainen vilkas ja sosiaalinen, eräs talon asukas kertoi maanantai-iltana.

Samainen naapuri ei vajaan puolen vuoden aikana koskaan nähnyt lasten äitiä, eikä perheen pienempää, 1,5-kuukautista vauvaa.

-En tiennyt, että heillä oli toinenkin lapsi.

"Jos lapset olisivat itkeneet, olisin voinut mennä kysymään"

Karu totuus alkoi paljastua viime lauantaina noin kello 18, kun hätäkeskus sai puhelun, jossa 40-vuotias kuopiolaisnainen kertoi surmanneensa kaksi lastaan Kuopion Itkonniemessä.

Poliisi löysi asunnosta 2,5 vuoden ja 1,5 kuukauden ikäiset lapset menehtyneinä.

Tiistaina nainen vangittiin Pohjois-Savon käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä kahden lapsensa murhista.

Naapuri kertoo, että hän ei ollut surmailtana kotona. Tätä ennenkään perhe ei ollut naapurin tietämän mukaan aiheuttanut järjestyshäiriötä. Asunnosta ei ollut koskaan kuulunut huolestuttavia ääniä.

-Jos lapset olisivat itkeneet, olisin voinut mennä kysymään, että tarvitsevatko he apua, kahden lapsen äiti miettii.

Omaan taloon osunut perhesurma on saanut naapurin hyvin mietteliääksi. Hän suree sitä, että niin moni lapsiperhe jää yksin ongelmiensa kanssa.

-Nyt olemme sulkeutuneet kaikki omiin kopperoihimme. Tuolla on paljon ihmisiä, jotka voisivat auttaa ja tehdä vaikka vapaaehtoistyötä, tarjota olkapäätä ja vertaistukea, ettei kenenkään tarvitsisi olla yksin.

"Kun näin kynttilämeren, askeleet hidastuivat"

Kuopion va. sosiaalijohtaja Arja Kekoni kertoi viikonloppuna Ilta-Sanomille, että perhe oli lastensuojelussa asiakastukiperheenä. Lastensuojelun avohuollon tukitoimenpiteitä oli annettu perheelle viimeksi viime viikolla. Hänen mukaansa mikään ei tuolloin viitannut siihen, että tällainen tragedia voisi syntyä.

Alakerrassa asuvan Hannele Päivänsäteen oli vaikea ymmärtää, kuinka mitään näin kauheaa voi tapahtua.

-Itsekin äitinä en vain voi ymmärtää, miten äiti on voinut lapsiaan noin kohdella. Vaikka kerrostalossa asutaan, niin ovikelloa voisi pimputtaa, jos apua tarvitsee. Mutta on vaikea mennä auttamaan, jos apua ei pyydä. Kun jokainen mörmöttää oman oven takana, ei voi kuvitella, mitä surua takaa voi löytyä, Päivänsäde pohtii.

Hän kertoo, että työpaikalla sekä kahvi- että lounastauolla keskusteltiin maanantaina kovasti hänen omassa kotitalossaan tapahtuneesta murhenäytelmästä.

-Tänään kun töistä lähdin, tuli tunne, että en halua tulla tähän taloon, tästä on tullut surutalo. Kun näin kynttilämeren, askeleet hidastuivat kuin itsestään.

Kynttilöiden sekaan oli asetettu pieniä pehmoleluja, enkeli ja kaksi pientä ruusua, punainen ja valkoinen. Talon muurin päälle oli satanut hento lumihuurre, jonka päälle oli sormin kirjoitettu: "Levätkää rauhassa".

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  2. 2

    Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

  3. 3

    Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

  4. 4

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  5. 5

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  6. 6

    Kolmikuinen vauva kuoli sairaalassa – Melbournen yliajossa menehtyneitä jo viisi

  7. 7

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  8. 8

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  9. 9

    Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  5. 5

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  6. 6

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  7. 7

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  8. 8

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  9. 9

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  10. 10

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  2. 2

    Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

  3. 3

    Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

  4. 4

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  5. 5

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  6. Näytä lisää