Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Arkkipiispan Facebook-päivityksestä kantelu tuomiokapituleihin

Arkkipiispa Kari Mäkisen päivitykset sosiaalisessa mediassa ovat johtaneet yksityishenkilön tekemään kanteluun tuomiokapituleihin.
Turun arkkihiippakunnan lakimiesasessori Matti Mäkinen kertoo Ilta-Sanomille, että kantelu liittyy Kari Mäkisen sosiaalisessa mediassa julkaisemiin lausuntoihin tasa-arvoisesta avioliittolaista. Arkkipiispa on puhunut avoimesti tasa-arvoisen avioliittolain puolesta ennen kuin eduskunta hyväksyi lain perjantaina ja sen jälkeen.

Lakimiesasessorin mukaan ”Raamattua tulkitaan näissä kysymyksissä eri tavoilla”.

- Kantelija on lainannut arkkipiispan somessa julkaisemaa viestiä ja sen saamaa yleisökommentointia. Tutkimme nyt, ovatko kirjoitukset kirkon opin mukaisia.

Kantelun otsikko on ”Tutkintapyyntö arkkipiispan lausunnoista somessa”. Kantelijan mukaan arkkipiispan lausunnot poikkeavat hänen ”edustamansa tahon” käsityksistä. Kantelija kysyy, voiko arkkipiispa jatkaa tehtävässään. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Kotimaa24:n mukaan kantelu on tehty kaikkiin tuomiokapituleihin ja kaikille piispoille.

Kari Mäkisen edustamalla taholla kantelija viittaa Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tuomiokapituli käsittelee asian seuraavassa istunnossaan 7. joulukuuta ja kuulee arkkipiispaa ennen kuin tekee päätöksiä mahdollisista jatkotoimista.

Kantelija vetoaa tekstissään useisiin Raamatun kohtiin, Matti Mäkinen kertoo. Lakimiesasessori ei suostu tässä vaiheessa ottamaan kantaa siihen, onko kantelussa todellisia perusteita varoitukselle tai erottamiselle.

”Näitä keskusteluja tulee aika ajoin”

Asiaa käsitellään kirkkolain 5. luvun 3. pykälän pohjalta. Pykälän otsikko on ”Ero pappisvirasta, pappisvirasta pidättäminen ja pappisviran menettäminen”.

- Kirkolliskokous määrittelee kirkon opilliset pääkohdat, kuten avioliittokäsityksen. Näitä keskusteluja tulee aika ajoin, kun linjoista ollaan kirkossa eri mieltä.

Matti Mäkisen mukaan asia ratkeaa lopullisesti aikaisintaan tammikuussa.

Kari Mäkisen Facebook-päivityksiä näet täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Rahtijuna räjähti Bulgariassa – kuvat ja video turmapaikalta paljastavat hävityksen jäljet

    6. 6

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    7. 7

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    8. 8

      Krista Pärmäkoski teki sen taas – palkintopallille Davosissa!

    9. 9

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    10. 10

      Monacon hurmaavat kuninkaalliset kaksoset viettivät 2-vuotispäiväänsä viidakkoteemaisissa juhlissa – äiti-Charlenekin kuvattiin hymyssä suin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. 6

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Rahtijuna räjähti Bulgariassa – kuvat ja video turmapaikalta paljastavat hävityksen jäljet

    6. Näytä lisää