Ilmi, Ilma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ylen kokenut uutisankkuri tylysti ulos ruudusta - "En odottanut tällaista 31 työvuoden jälkeen"

Neljännesvuosisadan Yleisradion televisiouutisia lukeneen Arto Nurmen ura uutiskasvona päättyi käytännössä pari viikkoa sitten.
- Näillä näkymin en ruudussa enää näy, Ylen uutisankkuri Arto Nurmi, 62, kertoi maanantaina Ilta-Sanomille.

Ruudusta poistuminen liittyy Yleisradion käymiin yt-neuvotteluihin ja parhaillaan loppusuoralla olevaan organisaatiouudistukseen, jossa Nurmelle tarjottiin siirtoa televisiosta radioon.

Tulevaan työhön olisi kuulunut radion aamu-uutisten koostamista ja lukemista. Nurmen mukaan hänelle ei tarjottu muita vaihtoehtoja. Nurmi ei aio suostua muutokseen.

Nurmi on parhaillaan osa-aikaeläkkeellä. Varsinainen eläke olisi koittanut vuoden 2016 alusta. Nurmi laskee, että hänellä olisi ollut Ylen palveluksessa jäljellä enää noin 40 työviikkoa, kun mukaan lasketaan kertyneet lomat.

Nurmi pitää yhtiöltä saamaansa kohtelua "nöyryyttävänä, arroganttina ja yllättävänä". Hän tuli Yleisradioon toimittajaksi 1983. Uutisankkurina Nurmi aloitti 1989.

- Työ loppuu, mutta kukaan ei ole ottanut nokakkain ja neuvotellut siitä millään tavalla. Se on tässä erikoisin asia. En odottanut tällaista menetelmää 31 työvuoden jälkeen. Olisin odottanut perusteluja, että työsi ei riitä meille enää ja todettaisiin, että katsotaan, mitä tekisit loppuajan muutamat viikot.

Lue lisää aiheesta päivän painetusta lehdestä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Facebook söi sanansa: Kaappaa puhelinnumerosi WhatsAppista – näin estät helposti

    2. 2

      Mika Myllylän tytär Olivia on upea kaunotar – missikilpailuja voittanut 17-vuotias luo uraa mallina

    3. 3

      Kuvat: Tulli paljasti Suomen suurimman nettihuumekaupan – houkutteli asiakkaita ilmaisilla huumeilla

    4. 4

      Ihmisbarbie ja ihmis-Ken rohkeissa yläosattomissa kuvissa – avautuvat rakkauselämästään

    5. 5

      Kalle Palanderille tehtiin vasektomia – hermot riekaleina lapsiperhearjesta: ”Ilmoitin, että putket katkaistaan nyt”

    6. 6

      Mies löysi maasta 4,1 kg kimpaleen kultaa Australiassa – pesi, kääri folioon ja laittoi yöksi uuniin

    7. 7

      BMW Suomi paljasti kuvat: Tällainen on Robinin uusi luksus-Bemari

    8. 8

      Matalapaine saapumassa Suomeen – vuodenaikaan nähden harvinaisen voimakas

    9. 9

      Paljastiko Finnair-lentäjän kuva Pohjois-Korean ohjuskokeen epäonnistumisen? Asiantuntija: ”Viittaisi siihen, että...”

    10. 10

      Ystävällinen konduktööri pelasti Petrin päivän: ”Melkein itku pääsi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Me Naiset: Kalle Palanderin vaimo Riina-Maija kuuli pettämisestä toiselta naiselta – ”En nukkunut moneen kuukauteen”

    2. 2

      Mies löysi maasta 4,1 kg kimpaleen kultaa Australiassa – pesi, kääri folioon ja laittoi yöksi uuniin

    3. 3

      BMW Suomi paljasti kuvat: Tällainen on Robinin uusi luksus-Bemari

    4. 4

      Olympialaisten voimistelijatähtien bikinikuvasta nousi kohu – ”Tuo on kyllä jo aivan liikaa”

    5. 5

      Usain Boltin petetty tyttöystävä reagoi kohuun ensimmäistä kertaa

    6. 6

      Verottomana käteen 560 €/kk – 2000 suomalaista mukaan perustulokokeiluun

    7. 7

      Ystävällinen konduktööri pelasti Petrin päivän: ”Melkein itku pääsi”

    8. 8

      Ihmisbarbie ja ihmis-Ken rohkeissa yläosattomissa kuvissa – avautuvat rakkauselämästään

    9. 9

      Naisopettaja tuomittiin oppilaiden törkeistä hyväksikäytöistä – uhrit 12-15-vuotiaita

    10. 10

      Nainen vainosi Poliisit-sarjasta tuttua poliisia – pyrki asuntoon ja soitteli asiattomia puheluita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Skandaalikuvat Usain Boltista leviävät – 20-vuotias opiskelija julkaisi Riosta arkaluontoisia sänkykuvia

    2. 2

      Brittilehti: Usain Boltin kanssa sänkyyn päätynyt 20-vuotias opiskelija kertoo kohuyöstä – ”En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    3. 3

      Kaupunkilegenda osoittautui todeksi: IS löysi automyyjien salaisen työkalun – näin raa’asti asiakkaiden autoja arvioidaan

    4. 4

      Kuuden lapsen äiti jätti miehelleen lastenhoito-ohjeet ennen tyttöjen viikonloppua – huvittavasta kirjeestä välittömästi hitti

    5. 5

      Maailman vaarallisin peto Korkeasaaressa - katso viikonlopun kuvat ja videot!

    6. 6

      Tuomas alkoholisoitui ja menetti liikuntakykynsä Thaimaassa, sitten ystävät tulivat apuun – uusin käänne paljastettiin maanantaina TV1:llä

    7. 7

      Esko Eerikäisen uudessa elämäkerrassa karuja yksityiskohtia ex-vaimo Martinasta – Aitolehti ei tiennyt kirjasta mitään

    8. 8

      Kuvat: Heidi rakensi mökin 3000 eurolla – työtunteja takana satoja

    9. 9

      Palsanmäet paljastivat IS:lle: Suomen huutokauppakeisarilla yllättävä sivuvaikutus

    10. 10

      Sietämätön lemu ajoi perheen kodistaan Päijät-Hämeessä – ”Haisee aivan ruumiille”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Facebook söi sanansa: Kaappaa puhelinnumerosi WhatsAppista – näin estät helposti

    2. 2

      Mika Myllylän tytär Olivia on upea kaunotar – missikilpailuja voittanut 17-vuotias luo uraa mallina

    3. 3

      Kuvat: Tulli paljasti Suomen suurimman nettihuumekaupan – houkutteli asiakkaita ilmaisilla huumeilla

    4. 4

      Ihmisbarbie ja ihmis-Ken rohkeissa yläosattomissa kuvissa – avautuvat rakkauselämästään

    5. 5

      Kalle Palanderille tehtiin vasektomia – hermot riekaleina lapsiperhearjesta: ”Ilmoitin, että putket katkaistaan nyt”

    6. Näytä lisää