Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Oulun vauvakuolemat: Viiden lapsensa murhista syytetty äiti astui oikeuden eteen

Viiden vastasyntyneen lapsensa murhista syytetty äiti astui hetki sitten käräjäsaliin.
Syytetty 35-vuotias nainen on pukeutunut mustaa huivimaiseen ponchoon, joka peittää hänen kasvonsa kokonaan. Lisäksi syytetty peittää kasvojaan käsillään.

Syytetyn naisen aviomies on silminnähden liikuttunut. Hänkin peittää kasvojaan käsillään.

Syytettynä on vuonna 1979 syntynyt oululaisäiti, jonka epäillään murhanneen viisi vastasyntynyttä lastaan. Lisäksi naista syytetään viidestä hautarauhan rikkomisesta. Nainen on kiistänyt rikokset.

Syyttäjä totesi oikeudenkäynnissä, että oululaisnainen on surmannut kaksi vastasyntynyttä poika- ja kolme tyttövauvaa raa'alla tavalla. Vauvat olivat syyttäjän mukaan elinkelpoisia.

Syytetyn naisen asianajaja Meeri Palosaari kertoi oikeudessa, että syytetty kiistää syytteet.

Syytetty äiti sanoo olleensa siinä käsityksessä, että vauvat syntyivät kuolleina. Toissijaisesti hän katsoo syyllistyneensä korkeintaan kuolemantuottamukseen.

Äiti myöntää, ettei ole käyttänyt neuvolapalveluja. Hänellä ei ole ollut tarkoituksena käsitellä ruumiita pahennusta herättävällä tavalla.

Ex-aviomies oli kolmen lapsen isä

Tänään julki tullut esitutkintamateriaali paljastaa, että syytetyn naisen entinen aviomies on kolmen viimeisimmän surmatun lapsen isä.

Miehellä ei ole rangaistus- eikä korvausvaatimuksia entistä vaimoaan kohtaan.

Mies haluaa olla paikalla vain silloin, kun häntä kuullaan henkilökohtaisesti. Myös miestä on tarkoitus kuulla oikeudessa vielä tänään.

Kellarikomerosta löytyi viisi ruumista

Järkyttävä tapahtumavyyhti alkoi paljastua kesäkuussa, kun viiden vauvan ruumiit löydettiin oululaisen kerrostalon kellarikomerosta.

Nainen, jonka epäillään surmanneen viisi lastaan, oli kuljettanut ruumiita mukanaan useassa muutossa. Aiemmin ruumiita oli säilytetty pakastimessa, mutta uusimmassa kiinteistössä ruumiita säilytettiin varastokomerossa, josta levinneestä hajusta naapurit ilmoittivat kiinteistöhuoltoon.

Poliisin mukaan nainen synnytti vauvat vuosina 2005–2013. Joukossa oli sekä tyttöjä että poikia.

Nainen on ollut vangittuna kesäkuun alusta lähtien.

Oikeudenkäynti Oulun käräjäoikeudessa kestää yhteensä neljä päivää. Tällä viikolla maanantaista keskiviikkoon ja vielä yhden päivän ensi viikolla.

Huom! Juttua korjattu. Kolmen lapsen isä on syytetyn entinen aviomies.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  2. 2

    Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

  3. 3

    Punaisen maton kohauttajat iskivät jälleen! Huippumalli ja muusikko säikäyttivät juontajan suorassa Oscar-lähetyksessä

  4. 4

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  5. 5

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Ensimmäiset tähdet saapuivat Oscar-gaalaan – naispääosaehdokkaat hehkeinä punaisella matolla

  8. 8

    Kilpavarustelu alkoi – NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa

  9. 9

    Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

  10. 10

    Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  10. 10

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  2. 2

    Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

  3. 3

    Punaisen maton kohauttajat iskivät jälleen! Huippumalli ja muusikko säikäyttivät juontajan suorassa Oscar-lähetyksessä

  4. 4

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  5. 5

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  6. Näytä lisää