Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hammaskiilletutkimukset paljastivat: Oulun vauvat ehtivät elää useita päiviä

Tutkimusten mukaan surmansa saaneet vauvat ehtivät elää ennen kuolemaansa jopa useita päiviä.
Oulun käräjäoikeudessa ryhdyttiin maanantaiaamuna käsittelemään tapausta, jossa 35-vuotiasta oululaisnaista syytetään viiden vastasyntyneen lapsensa murhista ja hautarauhan rikkomisista.

Oikeudessa kerrottiin, että tutkimusten mukaan surmansa saaneet vauvat ehtivät elää ennen kuolemaansa jopa useita päiviä. Tämä saatiin selville hammaskiillettä tutkimalla: sitä oli kehittynyt kahdelle ensimmäiselle vauvalle syntymän jälkeen joidenkin päivien ajan. Siksi on todennäköistä, että tutkittavat vauvat ehtivät elää muutamia päiviä syntymänsä jälkeen.

Kolmannesta vainajasta asian tutkinut Hjelt-instituutti totesi, että on todennäköistä, että vauva ehti elää ainakin neljän päivän ajan.

Neljännestä vainajasta todettiin, että on mahdollista, että vauva on syntynyt elävänä.

Viidennen vauvan kohdalla pidetään todennäköisenä, että tutkittava on elänyt ainakin kolme päivää.

Äiti kiistää rikokset

Syytetyn asianajaja Meeri Palosaari kertoi syytetyn naisen kiistävän kaikki syytteet.

- Hän on ollut siinä käsityksessä, että kaikki vauvat ovat syntyneet kuolleina, asianajaja sanoi oikeudessa.

Käräjäsalissa Palosaari kertoi, että vauvat olivat syntyessään velttoja, eikä syytetty ollut löytänyt niiltä pulssia. Osa lapsista oli syntyessään myös pienikokoisia.

Oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa ei onnistuttu mittaamaan kaikkia vauvoja. Yleisön läsnäollessa läpikäydyissa todisteissa kerrottiin kolmen vauvan pituudet: 43 senttimetriä, 37 senttimetriä ja 40 senttimetriä. Painot vaihtelivat 1350 grammasta 2190 grammaan.

Syytetyn näkemyksen mukaan hän ei tietoisesti salannut raskauksiaan pitkään, sillä hän sai itsekin tietää raskauksistaan vasta myöhäisessä vaiheessa. Palosaaren mukaan synnytystilanteet olivat varsin nopeita.

Oikeudenkäynnissä syytetty oululaisäiti näytti hyvin väsyneeltä.

- Tämä on hyvin raskasta hänelle. Ja myös läheisille, Palosaari totesi.

Oikeudenkäynti jatkuu 10.40 suljetuin ovin. Kello 11:n aikaan kuullaan kolmen surmatun lapsen isää, syytetyn entistä aviomiestä.

Tragedia paljastui kesäkuussa

Järkyttävä tapahtumavyyhti alkoi paljastua kesäkuussa, kun viiden vauvan ruumiit löydettiin oululaisen kerrostalon kellarikomerosta.

Oululaisnainen oli kuljettanut ruumiita mukanaan useassa muutossa. Aiemmin ruumiita oli säilytetty pakastimessa, mutta uusimmassa kiinteistössä ruumiita säilytettiin varastokomerossa, josta levinneestä hajusta naapurit ilmoittivat kiinteistöhuoltoon.

Poliisin mukaan nainen synnytti vauvat vuosina 2005–2013. Joukossa oli sekä tyttöjä että poikia.

Nainen on ollut vangittuna kesäkuun alusta lähtien.

Oikeudenkäynti Oulun käräjäoikeudessa kestää yhteensä neljä päivää: tällä viikolla maanantaista keskiviikkoon ja vielä yhden päivän ensi viikolla.

Huom! Juttua korjattu. Kolmen surmatun lapsen isä on syytetyn entinen aviomies.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

  2. 2

    Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

  3. 3

    X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

  4. 4

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  5. 5

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  6. 6

    Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

  7. 7

    Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

  8. 8

    Vantaalainen Tuija pelästyi näyttävää haloilmiötä: ”Luulin, että Aurinko räjähtää”

  9. 9

    Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

  10. 10

    Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  10. 10

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  6. 6

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  10. 10

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

  2. 2

    Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

  3. 3

    X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

  4. 4

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  5. 5

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  6. Näytä lisää