Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

”Näin ei ole tapahtunut sitten kylmän sodan” - huoli Venäjän toimista Itämerellä heräsi

Turvallisuuspolitiikka
Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistön (ps) mukaan strategisia pommikoneita nähtiin Itämerellä viimeksi Neuvostoliiton aikana.
– Oma henkilökohtainen arvioni on, että kyse on harjoitustoiminnasta ja voimannäytöstä, eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps) kommentoi Venäjän viime lauantaista lähtien vilkkaana jatkunutta lentotoimintaa Ilta-Sanomille tiistai-iltana.

Ilmavoimat kertoi aiemmin tänään, että Suomenlahden ja Itämeren alueella on viime lauantain jälkeen liikkunut venäläisiä pommikoneita, hävittäjiä ja kuljetuskoneita. Lue lisää täältä.

Niinistön mukaan Venäjä halunnee toiminnallaan osoittaa olevansa suurvalta, joka pystyy liikuttelemaan strategisia pommittajia (Tupolev TU-95) yhdessä kuljetuskoneiden ja hävittäjien kanssa Itämerellä.

–  Näinhän ei ole tapahtunut sitten kylmän sodan. Joidenkin tietojen mukaan tämäntyyppisiä ilmaharjoituksia olisi tehty viimeksi 1980-luvun lopulla, Niinistö toteaa.

Niinistö sanoo, ettei hän tiedä, mitä Venäjä tekee tai aikoo tehdä Puolan ja Liettuan välissä sijaitsevassa Kaliningradissa.

– Viitteitä on siitä, että edestakaisin on menty, mutta en tiedä, miten pysyvistä siirroista on kyse. Se jää nähtäväksi. Sitä meidän sotilasasiantuntijamme ja varmasti muidenkin maiden analyytikot pohtivat.

Sotilaita valiokunnan kuultavaksi

Eduskunnan puolustusvaliokunta kutsuu kokoukseensa torstaina ja perjantaina sotilaita kertomaan siitä, mistä Venäjän lentotoiminnassa on kyse. Valiokunta aikoo kuulla muun muassa Puolustusvoimien tiedustelupäällikköä, prikaatikenraali Harri Ohra-ahoa.

– Olemme Ukrainan-kriisiä seuratessamme kutsuneet hänet säännöllisesti taustoittamaan sotilaspoliittista tilannetta, Niinistö sanoo.

Ilmavoimat tiedotti tänään, että Suomi on tehostanut ilmatilansa valvontaa. Ilmavoimien mukaan Suomen F/A-18 Hornet -hävittäjät ovat käyneet tunnistamassa kaikki merkittävät lento-osastot.

Niinistön mukaan valiokunnan kuultavaksi yritetään saada myös Ilmavoimien operaatiopäällikkö, eversti Sampo Eskelinen. Häneltä Niinistö aikoo kysyä, riittävätkö Ilmavoimilla ”rahkeet”.

– Onko riittävästi rahaa kerosiiniin ja onko riittävästi rahaa lentäjien ylitöihin, joita he ovat itsenäisyyspäivästä lähtien tehneet? Tehtäviä on ollut enemmän kuin aikoihin, ja tämä vuosi kokonaisuudessaan on ollut poikkeuksellinen. Haluamme vuoden lopussa tietää, riittävätkö rahat. Siitähän itsenäinen, uskottava puolustus on kiinni. Haluamme antaa signaalin, että Hornetit lähtevät tarvittaessa tunnistuslennolle.

”Ei yhteyttä itsenäisyyspäivään”

Venäjän vilkastunut lentotoiminta alkoi viime lauantaina 6. joulukuuta. Niinistö ei usko, että puolustusasioista blogia kirjoittavan ruotsalaisen taistelulentäjän Carl Bergqvistin näkemykseen, jonka mukaan Suomen itsenäisyyspäivällä ja Venäjän lentotoiminnan vilkastumisella olisi ajallinen yhteys.

– Aktiviteetti on suuntautunut Kaliningradin suuntaan ja on koskenut Itämeren aluetta kokonaisuudessaan. Henkilökohtaisesti pitäisin aika kaukaa haettuna, että tämä olisi Suomen itsenäisyyspäivään liittyvä manifestaatio. En jaksa siihen näillä tiedoilla uskoa, Niinistö toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    3. 3

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    4. 4

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. 6

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    7. 7

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    8. 8

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    9. 9

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    7. 7

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    3. 3

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    4. 4

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. Näytä lisää