Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Asiantuntija venäläiskoneista: Ilmassa voi liikkua kokonaisia lauttoja pimeitä koneita

Lisääntyneet ilmatilaloukkaukset ovat uhka turvallisuudelle, arvioi turvatoimikunnan puheenjohtaja Hannu Korhonen Suomen Lentäjäliitosta.
Hänen mukaansa on huolestuttavaa, että samassa ilmatilassa lennonjohdon kontrolloimien siviilikoneiden kanssa voi liikkua esimerkiksi kokonaisia lauttoja pimeitä koneita, joita ei pystytä havaitsemaan.

Korhosen mukaan niin sanottujen pimeiden koneiden kyvyssä havainnoida muita koneita voi olla eroja, mikä lisää turvallisuusriskejä.

– Varmasti on monenlaista konetta liikkeellä, ja niiden havainnointikyvyissä voi olla eroja.

Venäläisten sotilaskoneiden ”pimeät” sotilaslennot Itämerellä ovat herättäneet huolta turvallisuusviranomaisissa. Sotilaskoneet eivät ole näkyneet siviililennonjohdon tutkassa, jos niiden tutkan transponderi ei ole päällä.

Trafin mukaan lennonjohto on joutunut ohjaamaan siviililiikennettä pois venäläiskoneiden reitiltä.

Ruotsissa ja Tanskassa on puitu tilannetta, jossa Kööpenhaminasta Puolan Poznaniin matkalla ollut matkustajakone joutui väistämään venäläistä signaalitiedustelukonetta perjantaina Malmön eteläpuolella.

Venäjä puolestaa on tyrmännyt ruotsalaistiedot, Venäjän mukaan heidän koneensä etäisyys matkustajakoneen reittiin oli yli 70 kilometriä.

Korhosen tiedossa ei ole julkisuudessa puimattomia tapauksia, joissa turvallisuus olisi vaarantunut.

– Pimeiden lentojen turvallisuus perustuu satunnaiseen valppauteen eikä normaaliin varmistamiseen. Onhan tämänsuuntaista liikettä aina ollut Itämerellä, mutta määrät ovat nyt poikkeuksellisen suuria.

Näitä luetaan!

  1. 1

    ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

  2. 2

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  3. 3

    Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

  4. 4

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  5. 5

    Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

  6. 6

    Lumivyöry iskeytyi hotelliin Italiassa – useita kuolleita

  7. 7

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  8. 8

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä

  9. 9

    Jouni Hynynen Annalle Mari Perankoskesta – tiesi heti suhteen toimivan: ”Marilla on niin hyvä peppu”

  10. 10

    Ex-luottomies kritisoi voimakkaasti Michael Schumacherin perhettä: ”Ei kerro koko totuutta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  4. 4

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  5. 5

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  6. 6

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  7. 7

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  8. 8

    Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

  9. 9

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  10. 10

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

  2. 2

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  3. 3

    Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

  4. 4

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  5. 5

    Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

  6. Näytä lisää