Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Myös kokoomuksella tiiviit välit Yhtenäiseen Venäjään

Keskustan lisäksi myös kokoomus on viime vuosiin saakka tehnyt yhteistyötä Yhtenäinen Venäjä -puolueen kanssa.
Keskustan edustajien lisäksi myös kokoomuslaiset ovat vierailleet presidentti Vladimir Putinia tukevan Yhtenäinen Venäjä -valtapuolueen puoluekokouksissa.

– Mitään tällaista sopimusta meillä ei ole ollut kenenkään kanssa, sanoo puoluesihteeri Minna Arve viitaten venäläisten keskustan kanssa hahmottelemaan yhteistyöasiakirjaan.

Yhtenäinen Venäjä on myös tavoitellut jäsenyyttä Euroopan kansanpuolueessa (EPP), johon myös kokoomuksen euroedustajat kuuluvat. Elokuussa 2010 kokoomuksen silloinen puheenjohtaja ja EPP:n varanpuheenjohtaja Jyrki Katainen isännöi Helsingissä seminaaria, jossa pohdittiin EU:n ja Venäjän suhteiden kehittämistä.

Kokouksen yhteydessä kokoomusta kutsuttiin venäläismediassa Yhtenäisen Venäjän ”sisarpuolueeksi”. Arven mukaan Yhtenäinen Venäjä ei kuitenkaan kuulu kokoomuksen veljespuolueisiin, eikä virallista yhteistyötä puolueiden välillä ole ollut.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  6. 6

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  7. 7

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  8. 8

    Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

  9. 9

    Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

  10. 10

    Heitä vastaan Saara Aalto kisaa X Factor -finaalissa – mukana voittajasuosikki ja poikabändi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  6. Näytä lisää