Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi selvittää yhä itsenäisyyspäivänä tehdyn ilkivallan hintaa

Poliisi epäilee vahingonteosta noin kymmentä ihmistä. Aiemmin vahinkojen on arvioitu olevan noin 100 000 euron luokkaa.
Poliisi on päässyt yli puolen välin itsenäisyyspäivän mellakoitsijoiden aiheuttamien tuhojen selvittelyssä, kertoo rikoskomisario Kari Martikainen. Martikainen ei halua vielä arvioida, kuinka suuriksi korvausvaatimukset nousevat. Tarkempaa tietoa saanee tammikuussa. Epäiltynä on noin kymmenkunta henkilöä.

– Vahingonteosta heitä kaikkia epäillään.

Martikaisen mukaan poliisi odottaa tietoja kiinteistöjen ja autojen korjauskuluista.

– Kaikilta ollaan kyllä jo pyydetty, että korvausvaatimukset toimitettaisiin meille.

Aiemmin poliisi on karkeasti arvioinut, että itsenäisyyspäivänä tehdyn ilkivallan aiheuttamat vahingot olivat noin 100 000 euron luokkaa. Ilkivallasta kärsi yhteensä noin parikymmentä autoa ja toistakymmentä kiinteistöä.

– Siltasaaressa vahingoitettiin kiinteistöjen laseja ja sotkettiin seiniä. Fabianinkadulla rikottiin autoja ja Unioninkadulla vahingoitettiin kiinteistöjä, rikosylikonstaapeli Petri Jehkonen kertoi Ilta-Sanomille itsenäisyyspäivän jälkeen.

Myös yksi metrovaunu jouduttiin poistamaan käytöstä, kun sen sisätilat sotkettiin Itäkeskuksen ja Hakaniemen välisellä matkalla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  5. 5

    Malmin lentokenttä voitaisiin vaihtaa Helsingin moottoriteihin? Hintahaarukka 30 miljoonasta miljardiin euroon!

  6. 6

    Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

  7. 7

    Ferrari esitteli uuden autonsa – tältä näyttää Kimi Räikkösen kauden 2017 menopeli

  8. 8

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  9. 9

    IS seuraa yhdistetyn mäkiosuutta – Hirvonen onnistui, Herolalta pettymyksen eleitä

  10. 10

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  10. 10

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  5. 5

    Malmin lentokenttä voitaisiin vaihtaa Helsingin moottoriteihin? Hintahaarukka 30 miljoonasta miljardiin euroon!

  6. Näytä lisää