Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomesta on lähtenyt Syyriaan useita naisia: ”Pyrkimys päästä ryhmittymän kanssa tekemisiin”

Suomesta on lähtenyt Syyriaan useita naisia. Suojelupoliisin mukaan kaiken kaikkiaan Suomesta on lähtenyt Syyriaan noin puolisen sataa henkilöä.
Heistä viidesosa on suojelupoliisin terrorismiasiantuntijan, ylitarkastaja Tuomas Portaankorvan mukaan naisia.

– Suomen lähtijöistä valtaosa on ollut nuorehkoja miehiä. Koko määrästä lähtijöitä naisia on noin viidesosa. Suomen mittakaavassa kyse ei ole isosta ilmiöstä.

Osa naisista on ollut parisuhteessa Syyriaan lähteneiden miesten kanssa, Portaankorva kertoi.

Onko ollut sellaisia tapauksia, että nainen on lähtenyt yksin?

– Sellaisiakin tapauksia on.

Onko naisia lähtenyt sillä motiivilla, että haluaa sotimaan sinne?

– Ei välttämättä sotimaan tai väkivaltaan, mutta joissakin tapauksissa pyrkimys on ollut päästä jollakin lailla tällaisen ryhmittymän kanssa tekemisiin. Sellaisiakin tapauksia on.

Maailmanlaajuisesti ääri-islamistinen Isis on houkutellut riveihinsä satoja nuoria naisia Euroopasta, Yhdysvalloista ja Australiasta. Suurin osa naisista ollut 16-24-vuotiaita.

Saksan sisäministeriön turvallisuuspoliisin johtaja Hans-Georg Maassen kertoi Rheinische Postille lokakuussa, että osalla alaikäisistä naisista on ollut romanttinen haavekuva avioliitosta nuoren islamistitaistelijan kanssa.

Ovatko suomalaisnaiset pyrkineet Isis-sotilaan morsiameksi?

– En käyttäisi sellaista nimitystä. Motivaatiotaustoissa on epävarmuustekijöitä. Jos tuollainen on maailman mittakaavalla jonkunlainen ilmiö, niin Suomessa se on joka tapauksessa pienemmän mittakaavan asia, Portaankorva sanoi.

Osa naisista on taustaltaan Portaankorvan mukaan kantasuomalaisia.

– Meidän korviin tulee erilaisia tarinoita motiiveista. Tarinoiden luotettavuus on pystyttävä arvioimaan. Se on melkoista perkaamista, kuka siellä on mistäkin syystä ollut, tai miksi suunnittelee lähtöä, Portaankorva sanoi.

Viranomaiset ovat useaan kertaan varoittaneet Syyriaan tai ylipäänsä minne tahansa konfliktialueelle lähtemisestä.

– Syyriaan lähtevät joutuvat siellä terveyden vaaraan ja mahdollisesti myös hengenvaaraan. Maa on käytännössä sodan tilassa. Jos henkilö sinne päätyy ja haluaakin sitten Syyriasta pois, niin sellaisen henkilön auttaminen on äärimmäisen hankalaa. Viranomaisella on äärimmäisen rajalliset keinot. Voi jopa sanoa, ettei sellaista keinoa ole, millä henkilön saisi palautettua Suomeen. Jos henkilö on jo ehtinyt liittyä alueella toimivaan ääriryhmään, siitä irtautuminen on todella vaikeaa. Maailmalla on kokemuksia siitä, Portaankorva tähdensi.

Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari kertoi Ylen Ykkösaamussa marraskuun lopussa, että Suomesta Syyrian taisteluihin lähteneistä on kuollut 6–8.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Bottaksen tilanteesta mielenkiintoinen paljastus – näin erikoisesti voi käydä tämän kauden jälkeen

    7. 7

      Helsingin Tapaninvainiossa suuri tulipalo – pelastuslaitos julkaisi paljonpuhuvan kuvan liekkimerestä

    8. 8

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    9. 9

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    10. 10

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    10. 10

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. Näytä lisää