Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kokoomuksessa halutaan porvarihallitusta

Politiikka
Suurin osa kokoomuksen piirijärjestöjen johdosta haluaisi keskustan ja kokoomuksen varaan nojaavan porvarihallituksen, selviää STT:n soittokierroksesta.
Jopa kahdeksan vastannutta haluaisi mieluiten oikeistohallituksen. Näkemyksiään esitti 11 puheenjohtajaa ja kaksi toiminnanjohtajaa kokoomuksen kaikkiaan 13 piirijärjestöstä.

Piirien johdolle perussuomalaiset olisi mieleisin lisä porvarihallitukseen. Viisi kokoomusjohtajaa arvioi perussuomalaiset toimivaksi hallituskumppaniksi, vaikka puolue herätti keskustaa enemmän epäröintiä.

Ennen porvarihallituksen mahdollistumista kokoomuksen pitäisi saada kannatuksensa nousemaan. Keväällä puheenjohtajana aloittaneen Alexander Stubbin kaudella puolueen gallup-kannatus on laskenut 16 prosenttiin.

Kokoomuksen piirijärjestöissä ylivoimaisesti suurimmaksi syyksi kannatuksen laskuun koetaan se, että kokoomuslaiset äänenpainot ovat hukkuneet hallitusvastuuseen. Piirijohtajien mukaan Stubb on pyrkinyt vastaamaan tähän esimerkiksi Snellman-säätiön juhlissa pitämällään puheella, jossa hän roimi suomettuneita ulkopoliittisia puheenvuoroja ja valtionkapitalismia.

– Näitä ulostuloja tulee säännöllisesti, kun päästään ensi vuoden puolelle. Se on puoluehallituksessa sovittu strategia, yksi haastateltava kertoo.

Omat virheet osasyy

Piirihallitusten johto tuntuu seisovan tukevasti Stubbin takana, mutta osa haastatelluista kokee puheenjohtajan alkuaikojen toiminnan ja kokoomuslaisten kansanedustajien möläytysten vaikuttaneen suosioon.

– Meillä uusiutui kaikki: koko puoluejohto, puoluesihteeri ja osa ministereistä. Siinä välissä tapahtui onnettomuuksia. Media tarttui niihin aika hanakasti. Meistä tuli sellainen kuva, että olemme lähinnä irti maasta olevia idiootteja, yksi haastatelluista pohtii.

Osa piirien johdosta kokee Stubbin puoltaman tasa-arvoisen avioliittolain jakaneen puoluetta.

– Jani Toivolan halailut ja puoliyltiöpäiset Nato-kommentit ovat saattaneet vaikuttaa kannatukseen, eräs piirijohtajista sanoo.

Ota kantaa

Uskotko, että maassa on kevään vaalien jälkeen porvarihallitus?

Kyllä 31% En 69%
Ääniä yhteensä 1313

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    6. 6

      Poliisi: Sarjahukuttajasta tulleiden vihjeiden perusteella tehty kaksi kotietsintää – ”Ihmisiä on kummastuttanut...”

    7. 7

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Poliisit pysäyttivät Jorman 11-metrisen Trump-mobiilin Hollywood-tyyliin

    10. 10

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    6. Näytä lisää