Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Onko tässä joulun hellyttävin uutinen? Joutsen pelastettiin harvinaisesta pulasta aplodien saattelemana

-Tehtävä oli omiaan nostattamaan joulumieltä niin katsojissa kuin pelastuslaitoksen henkilökunnassakin, pelastuslaitos kertoo.
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos sai jouluaaton ja -päivän mittaan useita ilmoituksia joutsenesta, joka talvehtii Pielisjoella.

Vielä jouluaaton ja joulupäivän välillä joutsenen nähtiin liikkuvan Ylisoutajan sillan tuntumassa. Joulupäivänä pelastuslaitokselle kuitenkin ilmoitettiin, että joutsen kyyhöttää jäällä Ylisoutajan sillan yläpuolella liikkumatta. Pelastuslaitos lähti tarkastamaan linnun kuntoa.

Joutsenta yritettiin ensin hätistellä lentoon rannalta, mutta se ei hievahtanutkaan. Kun muu ei auttanut, pelastuslaitoksen pintapelastaja siirtyi jään päälle jumittuneen linnun luokse ja totesi, että se oli kuin olikin jäätynyt höyhenpeitteestään kiinni jäähän eikä päässyt omin avuin irti.

Pintapelastaja rikkoi jäätä joutsenen ympäriltä ja kantoi uupuneen linnun rantaan.

Joulupäivän pelastusoperaatio herätti kaupungissa paljon huomiota. Pelastuslaitos kertoo, että operaatiota seurasi Ylisoutajan sillalta runsas joukko katsojia. Onnistuneen tehtävän päätteeksi pelastajat palkittiin aplodein.

-Tehtävä oli omiaan nostattamaan joulumieltä niin katsojissa kuin pelastuslaitoksen henkilökunnassakin, pelastuslaitos kertoo iloisesta uutisesta tiedotteessaan.

Joutsen kuljetettiin aluksi paikalliselle paloasemalle lämmittelemään ja sitten jatkohoitoon kaupungineläinlääkärin hoteisiin.

Pelastuslaitoksen mukaan tilanne oli ”perin harvinainen”, sillä yleensä joutsenet eivät talvellakaan jäädy kiinni, vaan lähtevät lentoon viimeistään pelastajien saapuessa paikalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    2. 2

      Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    8. 8

      Suosikkinäyttelijä Antti Holman täyskäännös: ”Tajusin, että kuolen kolmekymppisenä, jos en lopeta tupakoimista ja juomista”

    9. 9

      Timo Soini WSJ:lle: Jos Suomea vastaan hyökätään, taistelemme niin he***tisti

    10. 10

      Helsingin Tapaninvainiossa suuri tulipalo – pelastuslaitos julkaisi paljonpuhuvan kuvan liekkimerestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    2. 2

      Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    6. Näytä lisää