Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomi muutti yhdysvaltalaismiehen elämän - näitä asioita ulkomaalaiset ihmettelevät Suomessa

IS:n lukijoiden mukaan ulkomaalaiset vieraat ihmettelevät muun muassa salmiakkia, pääsiäisnoitia ja hienoja takseja.
Yhdysvaltalainen Tim Walker kirjoittaa Taught by Finland -blogissaan elämästään amerikkalaisen ja suomalaisen kulttuurin eroista. Walker kertoo, että monelle ulkomaalaiselle on hämmentävää saunoa alasti tuntemattomien kanssa.

– Olin varma, että amerikkalainen ystäväni rakastuisi suomalaiseen saunakulttuuriin nautiskellen kirpaisevista löylyistä ja vilvoittavasta pulahduksesta viileään meriveteen, mutta olin väärässä. Hyvin väärässä, Walker kertoo.

Saunassa vieras ei suostunut ottamaan pyyhettä pois vyötäisiltä eikä hän viihtynyt saunassa kuin muutaman minuutin alalauteilla. Marraskuiseen meriveteen vieras kastautui vain pikaisesti polviaan myöten.

Myös se, ettei Suomessa juuri kysellä tuntemattomien ihmisten kuulumisia, eroaa amerikkalaisesta kulttuurista. Walker kertoo joutuneensa kiusalliseen tilanteeseen Hesburgerin kassalla (lue lisää täältä).

Moni lukijoista kertoi ulkomaalaisten ihmetelleen muun muassa Walkerinkin mainitsemaa small talkin olemattuutta, saunakulttuuria ja salmiakkia.

– Brittituttavani jaksavat aina ihmetellä suomalaisat tuppisuu-kulttuuria. Finskit tuijottaa etupäässä kengänkärkiään, mutta kännissä melkein istutaan syliin!, nimimerkki Stadin Friidu kertoi.

– Skotlantilainen siippani myös ajatteli aluksi, että suomalaisten kanssakäyminen on ”köyhää” ja jotenkin sosiaalisesti rajoittunutta, mutta olen koettanut suomentaa, että se on vaan kulttuurillinen tapa suhtautua syvällisesti (vastata sitten kanssa kunnolla että mitä kuuluu), ja eri sanavarastolla tiettyihin tervehdyksiin, kuin esim. Briteissä, nimimerkki Posjdfioejowje kirjoitti.

– Itsestäni tuli ”julkkis” ystävättäreni luokalla kun hän (on) opettaja. ”Syövätkö ne tosiaan Suomessa tällaista”, kyselivät portugalilaiset salmiakista – yksikään ei halunnut toista, ja osa ei syönyt ensimmäistäkään loppuun, nimimerkki Salmiakki kertoi.

Nämä asiat ovat aiheuttaneet ihmetystä Suomessa:

– Amerikkalainen lankoni ihastui Suomessa pieniin pääsiäisnoitiin, jotka tulivat ovelle virpomaan ja suomalaiseen astiankuivauskaappiin, joka kuulemma kannattaisi brändätä heillekin.

Pirpana

– Meillä on ulkomaiset vieraat aina ihastuneet suihkussa käytyään, suomalaisiin sekoittajahanoihin ja niiden moitteettomaan toimintaan ja kunnon vedenpaineeseen. Ihmeissään ovat kun kerran säädetty veden lämpötila pysyy tasaisena läpi koko suihkun ajan.

Ihmettä kerrakseen

– Aina kun pistäydyn Briteissä ja sen jälkeen palaan Suomeen, huomaa tämän suomalaisen epäkohteliaisuuden jotenkin todella selvästi. Briteissä kun itse törmää johonkuhun, tämä pyytää anteeksi – kun Suomessa joku törmää sinuun, ei kuulu mitään.

Joku vaan

– Ranskalainen miesystäväni ihmetteli Helsingin seudulla olevia puhuvia roskiksia. Roskis sanoo ”kiitos” kun siihen laittaa jotain! Ranskassa nauroimme, että kyllä täkäläiset roskikset ovat sitten huonosti kasvatettuja, eivät varmana sano ”merci” kun niihin roskia viskataan!

Slash

– Vaaleat kesäyöt voivat aiheuttaa yllättäviä ongelmia. Hain ystäväni lentokentältä ja he majoittuivat luokseni. He halusivat välttämättä mennä Aurajokirantaan kävelylle. Yritin sanoa, että josko huomenna, mutta ei. Jokirannassa he ihmettelivät, miksei ketään ole missään. Niinpä, ketään ei silloin ollut jokirannassa kello kaksi aamulla...

Kp

– Suomen hienot taksit olivat amerikkalaisystäväni ihmetyksen aiheena.

Omenankukka

– Saksalainen tuttuni oli kuusi kuukautta töissä Suomessa. Ihmetystä aiheuttivat modernit tarrapostimerkit ja -kirjekuoret, joita ei tarvinnut nuolla ja maitohyllyn laajat valikoimat kaupassa.

– Tshekit nauroivat matonpesupaikalle. He eivät voineet uskoa, että sellainen on olemassa ja että kaupunki on rakennuttanut sen ja pitää sitä yllä.

– Venäläisille, jotka pelkäävät koko ajan tekevänsä hirveitä virheitä käytöksellään, saa aina muistuttaa, että kukaan ei välitä (mm. voinko ostaa kaupasta kahvia, vaikka en osaa suomea).

– Youtubessa on teletappimaista ihmettelyä asiasta jos toisesta, mm. kaupan pullojenpalautusautomaatista jenkkivaihtareiden toimesta.

Katja Bloigu

– Amerikkalainen muusikkoystäväni ihmetteli kun kengät pitää riisua jaloista asuntoon sisälle tultua.

Swampy

– Thaimaalainen työkaverini ihmetteli, eivätkö vanhemmat rakasta lapsiaan, kun nukkuvat eri huoneessa?

Aina

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  2. 2

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  3. 3

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  4. 4

    Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

  5. 5

    Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

  6. 6

    Tässä on Eurojackpotin oikea rivi – täyspotti jatkaa kasvuaan

  7. 7

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  8. 8

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  9. 9

    Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

  10. 10

    MM-kisojen suomalaishiihtäjän perhe on sairaana ja poika pyörätuolissa – ”Onneksi on loistava vaimo”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  6. 6

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  7. 7

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  8. 8

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  2. 2

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  3. 3

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  4. 4

    Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

  5. 5

    Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

  6. Näytä lisää