Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Rouvan uskomattoman huono tuuri: Osti 30 pilleriä, sai 29 - osti sitten 100 pilleriä, sai 99

Helsinkiläisellä rouvalla kävi äskettäin poikkeuksellisen huono onni.
Lastensa ja omienkin nukahtamisongelmiensa vuoksi rouva osti apteekista Orion Pharman tekemää suosittua, nukahtamisaikaa nopeuttavaa valmistetta melatoniinia. Ensin rouva osti eräästä apteekista 30 pillerin pakkauksen ja hämmästyi, kun kotona laski pillerit. Niitä oli 29.

Rouva toisti laskutoimituksen useita kertoja ja pääsi aina samaan lopputulokseen.

Seuraavaksi rouva osti toisesta apteekista 100 pillerin pakkauksen ja teki jälleen kotona huolellisen inventaarion. Jälleen yksi pilleri puuttui. Nyt niitä oli 99.

Rouva ihmettelee myös pakkausten kokoa. Kaikki 100 (tai 99) pilleriä olisivat mahtuneet helposti myös pienempään, 30 pillerin purkkiin.

Terhi Ormio, Orionin Vice President, Communications, kertoo kyseisen Melatoniini Orion 1 mg -tuotteen olleen myynnissä syyskuusta 2013 lähtien. Orionin laadunvarmistusosaston tietoon oli ennen näitä tuoreita tapauksia tullut kaksi samanlaista yhden pillerin vajauksesta kärsinyttä purkkia.

– Tablettien vajaus on liittynyt tablettilaskurissa olevaan ongelmaan. Todennäköisesti laskuri on hetkellisesti tukkeutunut, jolloin se ei ole antanut tabletteja, ja purkki on jäänyt vajaaksi, Ormio kertoo.

Hän pahoittelee helsinkiläisrouvan osalle koitunutta pahaa mieltä. Orion on valmis hyvittämään mieliharmin uudella vastaavanlaisella tuotteella, mikäli kyseessä on tuotevirhe.

Rouvan mielestä puute on sen verran vähäpätöinen, ettei hyvitys ole tarpeen eikä vaiva sen väärti.

Hän on ostanut sen jälkeen kaksi purkkia melatoniinia ja todennut pillerimäärän täsmäävän kummassakin tapauksessa purkin ulkopuolella olevan kappalemääräisen lupauksen kanssa.

Pakkausteknisiä ratkaisuja

Mitä tulee kuluttajapakkausten mahdollisesti epäloogiseen tai jopa hämäävään kokoon, Ormio viittaa käytettävyys- ja tuotantoteknisiin seikkoihin.

– Käytettävyyssyillä viitataan pakkausteknisiin ratkaisuihin, jotka mahdollistavat valmisteen käyttäjäystävällisen käytön, Ormio tarkentaa.

Vaikka kaikki isomman purkin pillerit mahtuisivat myös pienempään purkkiin, purkin täyttäminen olisi silloin Ormion mukaan vaikeampaa pakkauslinjalla, ”ja toisaalta käyttäjän on vaikea ottaa tabletteja liian täydestä purkista”.

Joidenkin isokätisten mielestä asia voi olla myös päinvastoin: jos isossa purkissa on vain pohjalla pillereitä, niiden ravistaminen ylös ja ulos on holtittomampaa, ja kämmeneltä putoaa herkästi pilleri tai pillereitä lattialle.

– Tietysti tästä voi olla mielipide-eroja käyttäjäkohtaisesti, mutta oma näkemyksemme on tuo, Ormio toteaa.

Pilleripurkeista poiketen esimerkiksi tulitikkuaskeissa ei luvata tiettyä eksaktia kappalemäärää, vaan esimerkiksi ”keskimäärin 45 tikkua”. Tällöin asiakas joutuu ostamaan runsaasti tikkuaskeja voidakseen laskea edustavan keski-arvon.

Ota kantaa

Lasketko aina, monta pilleriä oli ostamassasi purkissa?

Kyllä 7% En 93%
Ääniä yhteensä 47668

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    8. 8

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    9. 9

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    10. 10

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

    6. Näytä lisää