Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ylen uusi ohjelma yllätti osan katsojista ikävästi: ”Osa ei ehkä ihan sellaista odottanut”

Ylen uusi ajankohtais- ja uutisohjelma Kioski ei miellytä kaikkia tv:n katsojia. Tuottaja Antti Hirvosen mukaan verkossa ja somessa siitä tykätään.
Maanantaina Yle TV2:lla alkoi uusi ajankohtaisia uutisaiheita ja ilmiöitä käsittelevä Kioski, jota lähetetään puolen tunnin ajan joka arki-ilta klo 19.30 alkaen. TV2:n klo 19 uutisia ei enää nähdä, vaan Ylen valtakunnallisia alkuillan uutisia sekä alueuutisia voi seurata tätä nykyä TV1:n puolelta klo 18 alkaen.

Kioskin ensimmäinen viikko alkaa nyt olla loppusuoralla. Sen ensimmäistä lähetystä seurasi tuottaja Antti Hirvosen mukaan noin 190 000 katsojaa ja tiistain lähetystä noin 170 000 katsojaa. Keskiviikon katsojaluvut pysyttelivät tiistain tasolla.

Aiemmin TV2:lla klo 19 alkaen on alueuutisten, valtakunnallisten uutisten, urheilun ja sään aikaan ollut katsojia keskimäärin noin 200 000. Klo 19.30 alkaen TV2:n lähetystä on seurannut 100 000–150 000 katsojaa.

Hirvonen sanoo, että klo 19.30 alkavilla lähetyksillä on naapurissa kova kilpailija, kun samaan aikaan MTV3:lta tulee Salatut elämät.

Osa katsojista odotti jotain muuta

Kioski näkyy myös sosiaalisessa mediassa sekä verkossa. Hirvonen kertoo, että palautetta on tullut laidasta laitaan.

– Verkko- ja sometekemisestä palaute on ollut kauhean positiivista ja seuraajamäärät kasvavat odotettuakin kovemmalla vauhdilla. Televisiolähetys on sen verran erilainen ja poikkeaa aikaisemmista uutis- ja ajankohtaislähetyksistä, että osa katsojista ei ehkä ihan sellaista ole odottanut. He ovat odottaneet perinteisempää uutisohjelmaa, Hirvonen erittelee.

Ikäänsä tv-lähetyksestä palautetta antaneet eivät ole Hirvoselle kertoneet, mutta tämä uskoo tv-uutisia seuraavien olevan etupäässä vanhempaa väkeä. Positiivista palautetta on kuitenkin tullut myös eläkeikäisiltä.

– Toissa päivänä, kun kerroimme asunnottomasta Miskasta, minulle soitti parikin eläkeläisrouvaa liikuttuneena siitä, että Miskan asia otettiin esille ja hänelle järjestettiin asunto. Ikä ei kuitenkaan ole sellainen vedenjakaja, Hirvonen sanoo.

Mobiilin ja somen käyttäjät saavat eniten

Hirvosen mukaan Kioskia ei ole haluttu kohdentaa tiukasti millekään ikäryhmälle.

– Kaikki pohjautuu pirstaleiseen median käyttöön. Kaikki he, jotka käyttävät paljon mobiilia ja sosiaalista mediaa, saavat palvelusta eniten irti. Televisio on tässä lisäksi mukana.

Myös televisiossa sosiaalisella medialla on Hirvosen mukaan iso rooli.

– Tässä samalla harjoitellaan sitä, mikä on sosiaalinen tv. Siitä on viitteitä Suomesta ja maailmalta, että se on televisionkatselumuoto, jota ihan kaikenikäiset haluavat kuluttaa.

Mitä mieltä olet Ylen Kioski-ohjelmasta? Entä ohjelman netti- ja some-puolesta? Kommentoi alla.

Ota kantaa

Pidätkö Ylen Kioski-ohjelmasta?

Kyllä 20% En 80%
Ääniä yhteensä 33410

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    2. 2

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    3. 3

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. 6

      Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

    7. 7

      VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

    10. 10

      Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    7. 7

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    8. 8

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    2. 2

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    3. 3

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. Näytä lisää