Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Uudet satelliittikuvat todistavat: Näin Venäjä varustautuu rajan takana

Satelliittikuvat osoittavat Venäjän lisänneen merkittävästi asevoimiensa kalustoa Petroskoin lähistöllä.

VENÄJÄN ASEVOIMIEN varustelu Suomen itärajan tuntumassa nousi hiljattain uutisotsikoihin, kun Venäjä toi ensimmäisiä joukkojaan Alakurtin uudestaan avattavaan sotilastukikohtaan, joka sijaitsee noin 60 kilometriä Suomen rajasta Rovaniemen korkeudella.

Vaikuttaa, että Venäjä on lisännyt voimiaan myös noin 200 kilometrin päässä Suomen rajasta sijaitsevalla Petroskoin seudulla. Petroskoin pohjoispuolella sijaitsevan suuren varikon kaluston määrä on kasvanut Google Earth -palvelun satelliittikuvien perusteella.

– Kun vertaa vanhoja kuvia viimeisiin, niin voidaan todeta, että materiaalia on tullut selvästi lisää, prikaatikenraali evp Lauri Kiianlinna sanoo Ilta-Sanomille.

Kaluston määrän kasvu Petroskoissa on merkittävä.

– Kyllä asia pitäisi rekisteröidä. Silloin, kun on tämän päivän tilanne, niin ei tarvitse huolestua. Materiaalia ei kuitenkaan ole siellä tämän päivän tilannetta varten.

Hieman kauempana pohjoiseen Petroskoista sijaitsee toinen pienempi varikkoalue, ja lisäksi lähistöllä on myös varastoalue, jolla säilytetään mahdollisesti Petroskoissa perustettavien joukkojen ammustarvikkeita.

KOMMODORI Pertti Inkinen evp arvioi viime vuoden keväällä Ilta-Sanomille satelliittikuvien perusteella, että Petroskoin varikoilla on oletettavasti ainakin kuljetuskalustoa, kuten sotilaskuorma-autoja, ja mahdollisesti myös taisteluajoneuvoja. Kuvissa on myös hallirakennuksia, joita käytetään joissain tapauksissa panssarivaunujen säilytykseen.

On mahdollista, että varikkojen kalusto on tarkoitettu 4. moottoroidulle jalkaväkiprikaatille sekä muille alueella perustettaville joukoille.

– Petroskoin varikoita ei pidä unohtaa ja ajatella, että ne ovat vain jotain hylättyjä varastoalueita. Syksyllä 2012 Petroskoissa järjestettiin yli 4 000 miehen kertausharjoitus. Silloin arvioitiin, että kyseessä olisi ollut 4. moottoroidun jalkaväkiprikaatin kertausharjoitus. Kyseessä on reservijoukko, jonka valmiudesta pidetään huolta.

Uudelleen avattavan Alakurtin ja Petroskoin suunta ovat jääneet Kiianlinnan mielestä Ahvenanmaahan liitetyn turvallisuuspoliittisen keskustelun ja Tukholman saariston sukellusvenejahdin varjoon.

– Ne ovat mielestäni meidän kannaltamme huomattavasti tärkeämpiä asioita.

Erittäin huomionarvoinen asia on Pietarin kaupungin eteläpuolella sijaitsevaan Lugaan joitakin vuosia sitten sijoitettu tykistöohjusprikaati, jonka Iskander M -ohjusten kantama on useita satoja kilometrejä, mahdollisesti Pohjois-Suomeen saakka. Prikaatin maantieliikkuvuus on 60 kilometriä tunnissa.

Iskander M -ohjukset voi varustaa tavanomaisilla tai ydinkärjillä.

– Kyseessä on huima tulivoiman lisäys nimenomaan Baltian ja Suomen suuntaan. Kun Suomen puolustusta rakennetaan, ympäristö otetaan huomioon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    7. 7

      Leo-Pekka Tähti yllätettiin lentokentällä: ”Harvemmin sitä saa tällaista lentolippua”

    8. 8

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    9. 9

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    10. 10

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    9. 9

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    4. 4

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. Näytä lisää