Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pyry iskee pääkaupunkiseudulle – ajokeli huononee paluuruuhkassa

Lumisadealue kulkee tänään maan eteläpuoliskon yli kohti itää. Enimmillään lunta kertynee viitisen senttiä.
Lumisadealue kulkee tänään maan eteläpuoliskon yli kohti itää. Enimmillään lunta kertynee viitisen senttiä, kertoo meteorologi Matti Eerikäinen.

Iltapäivällä sadealue sijaitsee lounaasta kohti Kainuuta ulottuvalla alueella ja tekee tuloaan jo pääkaupunkiseudulle.

– Mikään tavaton pyry tuo ei ole, mutta varmaan siihen liittyy huonoa ajokeliä. Pääkaupunkiseudulla huonompaa ajokeliä on tiedossa töistä paluuruuhkan aikoihin. Sateen edellä puhaltelee myös aika voimakas tuuli. Päivä on aika lauha, idässä on pikkupakkasta ja lounaassa jopa nollakeliä tai plussaa. Länsirannikolla odotellaan, josko aurinkokin ehtisi iltapäivällä paistamaan, Eerikäinen sanoo.

Pohjoisessa on tänään välipäivä sateista ja etenkin lännessä aurinkokin pääsee ajoittain paistamaan. Selkeämpi sää tietää sitä, että pakkanen kiristyy vähän aamusta.

Iltaa kohden sateet liikkuvat yhä itää ja heikkenevät samalla. Illalla lunta satelee ajoittain vielä idässä ja etelärannikolla. Lännessä selkeä sää valtaa alaa ja sen myötä pakkanen kiristyy näillä seuduilla.

Lännessä ja pohjoisessa sataa eniten

Keskiviikkona aamulla Suomeen saapuu uusi sadealue, joka kartuttaa enimmäkseen pohjoisen lumikerrosta. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Jari Tuovisen arvion mukaan Lappiin voi tulla keskiviikkona noin 5-10 senttiä lisää lunta.

– Torstaina saapuu taas uusi matalapaine lounaasta. Siinä suurimmat sademäärät tulee Oulun seudulle ja Etelä-Lappiin. Maan länsiosassakin satelee, mutta se on osittain plussan puolella olevaa lunta, josta osa sulaa pois.

Tuovisen mukaan sadealueet tulevat suurimmaksi osaksi lännestä, joten maan itäosa jää sateista vähimmälle. Lännessä ja pohjoisessa sataa eniten. Lunta voi näillä alueilla kertyä viikon aikana melko yleisesti 15-25 senttiin.

– Idässä ja myös etelärannikolla puhutaan ehkä noin 10 sentistä lunta viikon aikana. Osa sateesta on vetistä eikä jää maahan, Tuovinen kertoo.

Tulevana viikonloppuna sateiden pääpaino on maan etelä- ja keskiosassa.

– Etelässä voi ajoittain olla sen verran plussaa, että osa sateesta voi tulla maahan räntänä. Lunta sataa etelän viidestä maan keskiosan 15 senttiin, Tuovinen ennustaa.

Vain pieniä pakkasia

Ensi viikolla saattaa Suomeen saapua matalapaine kaakosta, jolloin maan itäosassa voi sataa kuluvan viikon sateisiin verrattuna hieman enemmän lunta. Tuovisen mukaan matalapaineen reitti on kuitenkin vielä epävarma.

Matalapaineiden aikaan pakkaset ovat suuressa osassa maata vähäisiä.

– Lapissa paikka paikoin pakkanen kiristyy 15-20 asteen lukemiin, mutta muuten suuressa osassa maata ollaan nollan tuntumassa tai pikku pakkasella. Etelässä ja lounaassa voi lämpötila olla ajoittain vähän plussan puolella. Alkanut viikko on vuodenaikaan nähden pitkälti normaalia lauhempaa, Tuovinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    9. 9

      Dramaattinen huipennus: Pärmäkosken kaatuminen maksoi kakkossijan – Björgen jäi silti kauas taakse

    10. 10

      Ravintola Vuoksenvahti avattiin normaalisti – kolmoissurman aikana 160 asiakasta sisätiloissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. Näytä lisää