Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

”Kaksi ohitusta, kaksi kuollutta” - poliisilta pitkä vetoomus Facebookissa

Poliisi
Kuluneella viikolla on saatu lukea surullisia uutisia liikenteestä.
Peräkkäisinä päivinä henkensä menetti kaksi ihmistä, joista toinen oli vain pieni lapsi. Maanantai-iltana 2-vuotias kuoli nokkakolarissa Tampereen lähellä. Tiistaina Pälkäneellä ambulanssin ja auton välinen yhteentörmäys vei yhden ihmisen hengen. Lisäksi neljä ihmistä loukkaantui.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen Facebook-sivuilla julkaistussa kirjoituksessa poliisi ottaa kantaa onnettomuuksiin. Poliisi muistuttaa, että kumpaakin onnettomuutta yhdisti ohitustilanne.

– Kaksi päivää, kaksi ohitusta, kaksi kuollutta. Kulunut viikko on ollut murheellinen liikenteen kannalta täällä Pirkanmaalla, kirjoitus alkaa.

– Ohittaminen itsessään on jo aina pieni riski, vaikka paikka ja olosuhteet olisivatkin erinomaiset. Mitä huonommat olosuhteet, sitä suuremmaksi riski kasvaa. Riskiä kasvattaa muu liikenne, ajoneuvon huono kunto, kiire ja jne. Puhumattakaan mahdollisista päihteistä, Hannu liikennesektorilta kirjoittaa poliisin päivityksessä.

Poliisi muistuttaa, että vaikka internetin syövereissä nimetään välillä alinopeus syylliseksi tarpeettomiin ohituksiin ja niistä syntyviin vaaratilanteisiin, ajonopeus pitää aina arvioida erikseen olosuhteiden, auton kunnon, ajotaidon ja -kokemuksen perusteella. Liikennemerkillä osoitettu suurin sallittu nopeus ei pakota tai määrää ketään ajamaan tätä nopeutta, poliisi huomauttaa.

Ajonopeuden laskeminen sen sijaan lisää turvallisuutta, koska se antaa huomattavasti pelivaraa tehdä tarvittavia korjausliikkeitä, jos jotain poikkeavaa sattuu.

– Se poikkeava tilanne ei aina ole kiinni omasta ajamisesta, vaan yllättävän tilanteen voi synnyttää jonkun muun tienkäyttäjän odottamaton toiminta. Suurinta sallittua pienempää nopeutta käyttävää kuljettajaa tulee kunnioittaa siten että ei ahdisteta häntä käyttämään sellaista nopeutta, mitä hän ei tunne turvalliseksi, poliisi kirjoittaa.

Anna pelivaraa ja ole ennakoitava

Poliisi muistuttaa, että aina kannattaa miettiä, onko ohittaminen todella tarpeellista. Facebook-sivuillaan poliisi antaa myös ohjeet turvalliseen ohitukseen.

Poliisin mukaan kuljettaja ei ole vastuussa vain omasta ja kyydissä olevien turvallisuudesta, vaan myös muiden tienkäyttäjien turvallisuudesta.

– Liikutaan liikenteessä siten, että oma toiminta on ennakoitavaa ja annetaan muille sitä kuuluisaa pelivaraa, Hannu liikennesektorilta päättää kirjoituksensa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    9. 9

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    10. 10

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. Näytä lisää