Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Yhdysvaltojen sotilaskoneita nähdään ehkä Suomen tukikohdissa

Puolustusministeri Carl Haglund (r) sanoo, että ilmavoimien tukikohdissa voidaan nähdä harjoituksen aikana myös yhdysvaltalaisia koneita.
Utva eli Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta päätti perjantaina, että Suomi osallistuu yhdessä Ruotsin ja Yhdysvaltain kanssa koulutukselliseen lentoharjoitteluun Pohjanlahdella.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta UTVA päätti asiasta iltapäivällä päättyneessä kokouksessaan.

Olivatko kaikki yksimielisiä, että Suomen kannattaa osallistua harjoitukseen, puolustusministeri Carl Haglund?

– Joo, tehtiin yksimielinen päätös.

Kuinka paljon harjoitus tulee maksamaan Suomelle?

– En uskalla suoralta kädeltä sanoa, mutta käytännössähän se, että meidän koneet ovat ilmassa, maksaa eniten.

Valittiinko Pohjanlahti harjoittelupaikaksi siksi, että Venäjä ei hermostuisi?

–Ei vaan sen takia, että Suomenlahden yllä ei voi harjoitella, koska se on niin kapea. Lentoliikenne on hyvin tiivistä ja alue on niin kapea, ettei siellä voisi muutenkaan harjoitella. Sopivin paikka järjestää on läntisen Suomen alueella ja Pohjanlahden päällä.

– Kyseessä ei ole ollut poliittinen valinta vaan käytännöllinen valinta. En ole osallistunut Ilmavoimien suunnitteluun.

Tuleeko yhdysvaltalaisten koneiden läsnäolo näkymään jollain lailla Suomessa?

– Täällä on käynyt amerikkalaisten koneita vuodesta 1997 eli viimeiset 18 vuotta eri harjoituksissa. Mutta tietenkin siinä vaiheessa, kun ne lentävät Hankoniemen yli sinne pohjoiseen suuntaan Länsi-Suomen alueelle, niin koneet saattaa näkyä, vaikka Hornetien ja jenkkikoneiden eroa ei maasta käsin näe.

Laskeutuuko amerikkalaiskoneita Suomen maaperälle?

–Ei tietääkseni, mutta on se mahdollista, että laskeudutaan johonkin ja puretaan harjoitus. Käydään läpi, miten meni ja mitä otetaan opiksi.

Laskeuduttaisiinko ilmavoimien tukikohtiin?

– Niin, jos Suomessa ollaan. Mutta jos näin kävisi, siinä ei olisi mitään ihmeellistä.

Yllä olevalla videolla tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi Suomen osallistumista harjoituksiin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  2. 2

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  3. 3

    Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

  4. 4

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

  7. 7

    Jarkko Nieminen sai tarpeekseen – ”Toivon, että kukaan ei enää kysy...”

  8. 8

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  9. 9

    Axl Smithin salakatseluepäily: Nuori seksikumppani löytyi Unicefin koulukonsertista

  10. 10

    Lue pysäyttävät tarinat: IS tapasi salakatselusta epäillyn Axl Smithin 4 naisuhria

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  6. 6

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  7. 7

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  8. 8

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  9. 9

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  10. 10

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  2. 2

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  3. 3

    Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

  4. 4

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. Näytä lisää