Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Turkulaismies löysi läpinäkyvän kahden euron kolikon - katso kuva

Harvinainen kahden euron kolikko löytyi alunperin turkulaisen urheilukeskuksen kassasta.
Turkulainen Juha Toivonen kertoo tehneensä erikoisen löydön työskennellessään Turussa sijaitsevassa urheilukeskuksessa. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa pian sen jälkeen, kun eurot oli otettu Suomessa käyttöön.

Toivonen muistelee, että hän törmäsi erikoiseen kolikkoon alunperin kassaa laskiessaan. Äkkiseltään katsottuna se näytti ainoastaan vinolta. Vastavaloon otettu kuva kuitenkin paljasti rahasta mielenkiintoisen yksityiskohdan.

– Kolikossa on ohut, sirpin muotoinen reikä, josta päivä paistaa läpi, kun sitä katsoo valoa vasten, Toivonen kertoo.

Vika on tullut kolikkoon jo painovaiheessa. Toivonen kertoo näyttäneensä kolikkoa numismaatikolle pian sen löydettyään. Keräilyä harrastaneena hän tiesi sen nimellisarvoaan arvokkaammaksi.

– Silloin yli kymmenen vuotta sitten sen arvioitiin olevan 300 euron arvoinen. Kolikko ei ole kuitenkaan myytävänä. Aion säilyttää sen, Toivonen sanoo.

”Harvinainen ja huomiota herättävä”

Suomen Numismaatikkoliiton puheenjohtaja Erkki Lähderanta vahvistaa, että painovaiheessa vioittuneet kolikot ovat usein nimellisarvoaan selvästi arvokkaampia. Lähderannan mukaan virheellisten kolikoiden keräily ei kuitenkaan ole kovin yleinen harrastus.

– Kolikko ei ole uniikki, mutta hyvin harvinainen ja huomiota herättävä. Voihan jostain löytyä keräilijä, joka on valmis maksamaan 300 euroa. Se kuulostaa kuitenkin aika suurelta summalta, jos omistaja ilmoittaa, ettei tahdo myydä kolikkoa.

Läpinäkyvän kolikon vuosikertaa hän ei sen sijaan pidä poikkeuksellisena. Kahden euron kolikoita lyötiin Suomessa vuonna 2001 enemmän kuin minään muuna vuonna tähän mennessä, yli 29 miljoonaa kappaletta.

Lähderanta pitää Toivosen löytöä kiinnostavana, vaikka tarkkaa arvoa onkin vaikea määrittää.

– Rahapajassa on yleensä aika hyvä laaduntarkkailu, virheellisiä yksilöitä pääsee harvoin laaduntarkkailusta läpi. Ei sitä missään tapauksessa kannata maitokauppaan viedä, hän toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. 6

      Poliisilla mittava operaatio Kerimäellä – Tuntematon ampui kohti taloa ja autoa

    7. 7

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    8. 8

      Näin suomalaiset kommentoivat eri ammatteja - 45 enemmän tai vähemmän fiksua reaktiota: ”Kyllikki Saaren murha on yhä ratkaisematta”

    9. 9

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    10. 10

      Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. Näytä lisää