Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

”Tyttärenpoika” vedätti mummoa törkeästi: ”Tapaus omassa suuruusluokassaan”

Noin 80-vuotias nainen joutui törkeän petoksen uhriksi Heinolassa.
Tyttärenpojaksi tekeytynyt soittaja kertoi mummolle olevansa vakavasti sairas ja tarvitsi pikaisesti rahaa lainaksi.

Rahaa nuori mies kertoi tarvitsevansa ääni väristen myös autoonsa, joka oli juuri hajonnut.

Nuoren miehen soitto oli niin vakuuttava, että mummo haali 10000 euroa kasaan, koska halusi auttaa läheistään.

Kun tyttärenpojan piti tulla noutamaan rahat, mummo sai vielä häneltä puhelinsoiton. Soittaja ilmoitti olevansa niin sairas, että hänen on lähetettävä tuttava noutamaan rahat. Ovelle ilmestyi tuntematon hoikka mies, jolle mummo antoi rahanipun.

Parin päivän kuluttua mummo tiedusteli oikealta tyttärenpojaltaan miten hän voi ja silloin mummo ymmärsi tulleensa petetyksi.

Hämeen poliisi tutkii tapausta törkeänä petoksena. Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Ville Hahl kertoo, että vastaavanlaisia tekoja on viime päivinä tullut ilmi eri puolilla valtakuntaa arviolta parikymmentä. Juttuja on tullut ilmi mm. Tampereen suunnalta.

– Joissain tapauksissa on saatu jopa tuhansia euroa, mutta myös pienempiä summia.

– Heinolan tapaus on omassa suuruusluokassaan, Hahl sanoo.

Tapauksen selvittely on vasta alkamassa. Hahlin mukaan muualta tulleiden juttujen tekotapa on samanlainen.

– Tässä vaiheessa on mahdoton sanoa liittyvätkö jutut toisiinsa.

– Heinolan suunnalta ei ole poliisin tietoon tullut muita vastaavia juttuja, Hahl kertoo.

Yksin asuvat vanhukset voivat olla helppoja uhreja erilaisille huijauksille. Hahl neuvoo vanhuksia olemaan tarkkana.

– Rahaa ei pidä antaa noin vain tuntemattomille.

– Vaikea sanoa, onko Heinolan tapauksessa tehty taustatyötä ja etukäteen selvitetty, että vanhuksella on tyttärenpoika. Voi olla niinkin, että soitetaan vain umpimähkään ja katsotaan miten käy, Hahl toteaa.

Viikonloppuna poliisi varoitti Pohjanmaalla tehdyistä hujausyrityksistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    7. 7

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    8. 8

      Trump toisti Valkoisessa talossa väitettä, jonka faktantarkistajat ovat kumonneet

    9. 9

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    10. 10

      Keskustan varapuheenjohtaja Kulmuni Berner-uudistuksesta: ”Kyllä esitys muokkauksia olisi paljon tarvinnut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    9. 9

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. Näytä lisää