Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näin olut-Suomi jakautuu! Katso, missä olutta myydään eniten

Olut
Keskusta nosti maanantaina oluen kansan huulille, kun uutinen puolueen alkoholipoliittisesta linjasta nousi jälleen julkisuuteen.
Keskustan jo vuonna 2013 tekemän linjauksen mukaan puolue haluaisi siirtää keskioluen Alkoon ja laimentaa ruokakaupoissa myytävän oluen alkoholipitoisuutta. Ehdotus ei oikein saanut vastakaikua toisista puolueista, mutta esimerkiksi THL kiitteli ehdotusta alkoholihaittojen vähentämisen kannalta.

Tiistaina keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ilmoitti, ettei keskusta ole viemässä keskiolutta pois kaupoista, eikä asia kuulu puolueen vaaliohjelmaan.

THL:n julkaisemasta Päihdetilastollisesta vuosikirjasta selviävät tarkat tiedot eri alkoholijuomien vähittäismyynnistä maakunnittain. Tuoreimmat tiedot mallasjuomien vähittäismyynnistä asukasta kohden ovat vuodelta 2013.

Tilaston kärjessä on Lappi, jossa myydään vähittäiskaupassa 109,9 litraa olutta asukasta kohti. Etelä-Savossa mallasjuomia myydään yli 103 litraa ja Etelä-Karjalassa yli 102 litraa asukasta kohti.

Tilastoissa pitää tosin ottaa Lapin kohdalla huomioon etenkin Norjasta tulevat ostosmatkailijat sekä Etelä-Suomen hiihtolomalaiset. Lisäksi Etelä-Savo ja Etelä-Karjala ovat suosittuja mökkimaakuntia, joissa on runsaasti kesäasukkaita.

Koko maan keskiarvo on 79,7 litraa olutta vuodessa. Vähiten olutta myydään Pohjanmaalla (62,5 litraa) ja Ahvenanmaalla (51,8 litraa).

Vertailun vuoksi IS listasi keskustan kannatuksen vaalipiireittäin edellisissä eduskuntavaaleissa vuonna 2011.

Mallasjuomien vähittäismyynti maakunnittain, 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti / litraa

Lappi 109,91

Etelä-Savo 103,60

Etelä-Karjala 102,61

Kainuu 97,04

Päijät-Häme 93,17

Kymenlaakso 90,25

Kanta-Häme 90,11

Pohjois-Savo 89,59

Pohjois-Karjala 84,61

Pohjois-Pohjanmaa 83,98

Keski-Suomi 83,92

Satakunta 83,63

Koko Suomi 79,71

Varsinais-Suomi 78,69

Keski-Pohjanmaa 74,76

Pirkanmaa 73,50

Etelä-Pohjanmaa 69,35

Uusimaa 68,54

Pohjanmaa 62,52

Ahvenanmaa 51,84

Keskustan kannatus vaalipiireittäin eduskuntavaaleissa 2011

Oulu 33,4%

Lappi 32,2%

Etelä-Savo 26,8%

Pohjois-Karjala 26,2%

Pohjois-Savo 25,4%

Vaasa 22,6%

Keski-Suomi 21,8%

Kymi 16,8%

Satakunta 16,1%

Häme 13,2%

Varsinais-Suomi 11,6%

Pirkanmaa 10,4%

Uusimaa 6,4%

Helsinki 4,5%

Ahvenanmaa -

Ota kantaa

Juotko olutta?

Kyllä 65% En 35%
Ääniä yhteensä 39786

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Hanna-Maria Seppälä lopettaa uintiuransa

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    5. 5

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    6. 6

      ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

    7. 7

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    8. 8

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    9. 9

      Kahta miestä esitetään vangittavaksi Kerimäen ammuskelusta – tulittivat liikkuvaa autoa käsiaseella

    10. 10

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    8. 8

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    9. 9

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Hanna-Maria Seppälä lopettaa uintiuransa

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    5. 5

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    6. Näytä lisää