Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sampsa Kataja valittaa kansanedustajan palkastaan – korvauksineen noin 8000 e/kk

Kirjauutuus
Kansanedustajan palkka liian pieni ”valtakunnan parhaille kyvyille”
Väistyvän kansanedustajan Sampsa Katajan (kok) mukaan kansanedustajan palkka on liian pieni. Kataja kertoo näkemyksensä Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn uudessa kirjassa Kuka hullu haluaa poliitikoksi (Teos).

Kirjan tekijöiden arvion mukaan kansanedustajien palkka kulukorvauksineen on noin 8 000 euroa. Kataja sanoi kirjan tekijöille ”useaan kertaan”, että hänen kaltaiselleen juristille korvaus ei ole kilpailukykyinen.

Kansanedustajan palkkio on 1.3.2014 lukien 6 355 euroa kuukaudessa ja yli 12 vuotta palvelleella kansanedustajalla 6 831 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan kulukorvauksia kansanedustajan kotipaikasta riippuen. Palkan ja korvausten lisäksi kansanedustajilla on myös niin sanottu matkustusoikeus, eli kansanedustajalla on oikeus käyttää edustajan tehtäviin liittyvillä matkoilla junaa, kotimaan reittilentoja ja busseja ilmaiseksi. Lisäksi edustajalla on pääkaupunkiseudulla taksinkäyttöoikeus.

Sampsa Katajan mukaan palkkaukseen kuuluisi vaikuttaa myös se, että kansanedustaja menettää työnsä vuoksi yksityisyytensä.

– Valtakunnan parhaat kyvyt ovat sanoneet, että taloudellisesti täällä menettää. Pilke silmäkulmassa olen sanonut, että kansanedustajalla pitäisi olla se palkka, mikä oli aikaisemmalla työuralla, että viitsisi ottaa nämä haittapuolet mukaan, kun siirtyy huonopalkkaiseen, määräaikaiseen työhön. Itse menetin taloudellisesti aika lailla, kun tänne lähdin, Kataja sanoo kirjassa.

Kataja valittiin eduskuntaan vuonna 2007. Hänen mukaansa arki osoittautui karuksi jo työhuonetta etsittäessä.

– Tänne tullessa oli naiivi kuva, että kansanedustajana olisin jotain. Aika nopeasti paljastui se konkretia. Asianajajana minulla oli iso työhuone torinäkymillä, Ilja Repinin taulu seinällä, iso nahkatuoli. Kun tulin eduskuntaan, vahtimestari tuli näyttämään, missä työhuoneeni on. Luulin, että nyt kuljetaan jonkin varastokellarin läpi. Mutta sitten vahtimestari avasi oven. Ei se ollutkaan paperivarasto, vaan minun työhuoneeni.

– Just ja just näki taivasta sieltä. Aika niin kuin... ikään kuin pienessä roolissa kansanedustaja täällä on. Meitä on kaksisataa niissä pienissä huoneissa. Sieltä jos haluaa saada äänensä kuuluviin, siinä on tekemistä, Kataja sanoo kirjassa.

Kirjoittajien mukaan Katajan työtoverin ja kollegoitten näkemys on, että Katajalla on paljon vaikutusvaltaa.

Myös RKP:n entinen puheenjohtaja Stefan Wallin murehtii poliitikkojen palkkauksen saamaa julkisuutta. Wallin on toiminut monissa eri ministerintehtävissä.

Wallin laskee kirjassa, että presidentin ja valtioneuvoston jäsenten niin kutsutun solidaarisen palkanalennuksen jälkeen ministereiden valtiosihteerit ansaitsevat nyt ministereitä paremmin. Kansanedustajien palkankorotukset ovat otsikoissa, erityisavustajien tai valtiosihteereiden eivät.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    5. 5

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    6. 6

      Suomalaisalus pelasti uppoavan laivan miehistön – päällikkö TS:ssa: ”Ilmiselvää, että menemme sinne auttamaan”

    7. 7

      Vaativat hoidot alkamassa – Palloliiton Pertti Alajan sairausloma jatkuu

    8. 8

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    9. 9

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    10. 10

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    7. 7

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    8. 8

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    9. 9

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    10. 10

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    5. 5

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    6. Näytä lisää