Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi korottanut valmiuttaan Suomessa Tanskan iskujen vuoksi

Suojelupoliisi kerää tietoa ja selvittää, onko Kööpenhaminan tapauksessa liittymäkohtia Suomeen.
Suomessa poliisi on korottanut valmiuttaan tietyissä paikoissa Kööpenhaminan iskujen vuoksi, kertoo poliisiylijohtaja Mikko Paatero.

Suojelupoliisi kerää tietoa ja selvittää, onko Kööpenhaminan tapauksessa liittymäkohtia Suomeen. Supon mukaan yhteyksistä Suomeen ei ole toistaiseksi löydetty merkkejä.

Supo kertoo, että Suomi voi antaa virka-apua Tanskalle, mikäli Tanskan viranomaiset sitä pyytävät.

Pääministeri Alexander Stubb tuomitsee sunnuntaina aamupäivällä antamansa lausunnon mukaan Tanskan iskut jyrkästi. Stubbin mukaan iskut oli suunnattu ilmaisunvapautta ja avointa yhteiskuntaa vastaan.

Kahdeksaa ammuttu - kolme kuollut

Lauantai-iltapäivänä kello neljän aikaan Kööpenhaminassa sijaitsevassa kulttuurikeskuksessa tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa kuoli yksi ihminen ja kolme haavoittui. Keskuksessa oli käynnissä sananvapautta koskeva keskustelutilaisuus, jonka pääpuhujana oli Muhammed-pilakuvia julkaissut Lars Vilks.

Myöhemmin sunnuntain vastaisena yönä Kööpenhaminan keskustassa, paikallisen synagogan lähellä, sattui uusi ampumistapaus, jossa kolme ihmistä haavoittui. Haavoittuneista kaksi oli poliiseja. Päähän ammuttu mies kuoli vammoihinsa. Kööpenhaminan juutalaisen yhteisön mukaan uhri oli juutalainen. Juutalaismies oli toiminut synagogan ovimiehenä, kun asemies saapui paikalle ja ampui häntä päähän.

Aikaisin sunnuntaiaamuna käytiin Norrebron rautatieasemalla Kööpenhaminassa tulitaistelu poliisin ja asemiehen välillä. Tanskan poliisin mukaan asemies menehtyi poliisin luoteihin.

Poliisi uskoo, että poliisien ampuma asemies on sama, jota epäillään lauantai-illan terrori-iskuista, joissa kuoli kaksi ihmistä ja haavoittui useita.

Katso Reutersin uutisvideo Kööpenhaminassa lauantai-iltana tapahtuneista kahdesta terrori-iskusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Jukurien pelaajan ala-arvoinen ja rasistinen huutelu on anteeksiantamatonta typeryyttä

    2. 2

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    3. 3

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    4. 4

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    5. 5

      Jussi-ehdokkaat julkistettiin – miespääosassa historiallinen ratkaisu!

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      Kommentti: Suomessa huolestuttiin Trumpista – mutta väärästä syystä

    9. 9

      8 löydetty hengissä Italiassa lumivyöryssä tuhoutuneesta hotellista – kaksi heistä lapsia

    10. 10

      Poliisit joutuivat taklaamaan miehen irti koulutytöstä – 12-vuotiasta kuristanut pakkohoitoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Jukurien pelaajan ala-arvoinen ja rasistinen huutelu on anteeksiantamatonta typeryyttä

    2. 2

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    3. 3

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    4. 4

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    5. 5

      Jussi-ehdokkaat julkistettiin – miespääosassa historiallinen ratkaisu!

    6. Näytä lisää