Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Juha Sipilän menehtynyt Tuomo-poika oli mukana politiikassa: ”Aktiivinen ja pidetty toimija”

Suru-uutinen
Keskustan varapuheenjohtajalla, kansanedustaja Annika Saarikolla oli aamulla raskas tehtävä, kun hän ilmoitti keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän perhettä kohdanneesta suru-uutisesta puolueen eduskuntaryhmälle.
Juha Sipilän Tuomo-poika menehtyi viime yönä. Juha Sipilä kertoi asiasta keskiviikkona blogissaan.

– Eduskuntaryhmä oli kutsuttu koolle valmistautumaan välikysymyskeskusteluun. Tämän jo valmiiksi koolle kutsutun palaverin alussa, puheenjohtajan toiveesta, välitin suru-uutisen tiedoksi ryhmälle. Puoluejohto on osaltaan käynyt asiaa ja tilannetta läpi, Saarikko kertoi IS:lle.

– Kaikkien ajatukset ovat Juhan ja hänen perheensä luona, Saarikko lisäsi.

Miten ryhmä otti suru-uutisen vastaan?– Kaikki olivat tietysti järkyttyneitä, ja kyllä koko keskustaväen ajatukset ovat Sipilän perheen luona.

Saarikko tunsi henkilökohtaisesti Tuomo Sipilän, joka menehtyi yöllä leikkauksen jälkikomplikaatioon. Tuomo Sipilä (s.1993) oli keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin nuorten varapuheenjohtaja.

– Tuomo oli aktiivinen ja pidetty toimija keskustanuorissa ja siellä kotipiirissään Pohjois-Pohjanmaalla, Saarikko sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

  2. 2

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  3. 3

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  6. 6

    Robin sai isältään upouuden mopoauton – synttäriyllätys tuntui pahalta

  7. 7

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  8. 8

    Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

  9. 9

    VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

  10. 10

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  6. 6

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  7. 7

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  8. 8

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  9. 9

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

  2. 2

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  3. 3

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  6. Näytä lisää