Unelma, Anelma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Juha Sipilän tämän viikon ohjelma peruttu

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen kertoo, että uutinen Juha Sipilän pojan kuolemasta on otettu puoluetoimistolla järkyttyneenä vastaan.
Timo Laaninen kertoo tapahtuneen olevan ”kova paikka myös täällä Apollonkadulla” eli keskustan puoluetoimistolla Helsingissä.

– Lähimpien työkavereiden ja mitä puoluetoimistoelämään tulee, niin oikeastaan ei osaa muuta sanoa, että tämä oli suuri järkytys kaikille ja on vaatinut tänään vähän yhteisen ajan käyttämistä, että tätä on voitu käsitellä. Muuten olemme koittaneet keskittyä vaan työhön, se on meidän tehtävä tässä tilanteessa, Laaninen kuvailee tunnelmia puoluetoimistolla.

Sipilän poika Tuomo Sipilä oli keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin nuorten varapuheenjohtaja.

– Erityisesti puolueen nuorille tämä oli kova järkytys, kun Tuomo Sipilä oli nuorisojärjestön aktiiveja ja hyvin pidetty kaveri. Hän oli valtakunnallisestikin hyvin tuttu henkilö, Laaninen sanoo.

Laanisen mukaan Tuomo Sipilä ei vielä kauhean pitkään ehtinyt olla mukana politiikassa.

– Mutta kuitenkin hyvin tuttu ihminen täälläkin, hän sanoo.

Laaninen kertoo olleensa tekstiviestitse yhteyksissä Juha Sipilään.

– Hän on siellä läheistensä luona.

Laaninen kertoo, että Sipilän kaikki menot ovat tältä viikolta peruttu,.

– Tästä asiasta ei ole muuta tietoa nyt annettavissa, kuin että tämän viikon kaikki ohjelma on peruttu. Jatkosta tiedotetaan sitten erikseen, hän kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. Näytä lisää