Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ainoana Anneli Aueria syylliseksi äänestänyt hovioikeudenneuvos: Nämä seikat tukevat syyllisyyttä

Hovioikeudenneuvos Hagar Nordström, yksi kolmesta hovioikeuden jäsenestä, piti Anneli Aueria aviomiehensä murhaajana.
Vaasan hovioikeus antoi tänään vapauttavan päätöksen Anneli Auerille aviomiehensä Jukka S. Lahden murhasta. Kolmesta hovioikeuden jäsenestä yhden kanta oli eriävä. Hovioikeudenneuvos Hagar Nordström olisi pitänyt voimassa Auerin elinkautisen tuomion. Hän perusteli kantansa hovioikeuden päätöksessä.

Neuvoksen mukaan seuraavien asioiden olisi täytynyt tapahtua neljän minuutin aikana: surmaajan olisi pitänyt ottaa takkahuoneesta halko, lyödä sillä Jukka Lahtea, vaihtaa astalo veitseksi, puukottaa Anneli Aueria, lyödä Jukka Lahtea veitsellä noin 70 kertaa, mennä piiloon Auerin ja Lahden tyttären käynnin ajaksi, hyökätä Anneli Aueria kohti, vaihtaa astalo joksikin painavaksi kaksihaaraiseksi välineeksi ja lyödä Jukka Lahtea sillä kaksi kertaa sekä poistua paikalta.

Nordströmin perustelujen mukaan todistusaineisto viittaa, että Jukka Lahden viiltohaavat olivat torjuntahaavoja, eikä kamppailun jälkiä, ja näin ollen veitseniskut olisivat tulleet hänelle yllätyksenä.

– Ikkunan rikkova ja siitä sisään tunkeutuva surmaaja ei ole voinut tulla yllätyksenä, sen sijaan perheenjäsenen suorittama puukotus on voinut tulla yllätyksenä, perustelee Nordström.

Nordström pitää myös epätodennäköisenä, että mahdollinen ulkopuolinen tekijä olisi tehnyt surman täysin ääneti. Hän nojaa kantansa todistusaineistoon, jossa ei ole mainintoja ulkopuolisen tekijän äänistä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  2. 2

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  3. 3

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  4. 4

    IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

  5. 5

    Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

  6. 6

    75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

  7. 7

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  8. 8

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  9. 9

    Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

  10. 10

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  8. 8

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  9. 9

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  10. 10

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  2. 2

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  3. 3

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  4. 4

    IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

  5. 5

    Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

  6. Näytä lisää