Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Nyt puhuu Anneli Auerin äiti

Anneli Auerin vanhemmat kuulivat tyttärensä murhasyytteistä vapauttamisesta radiouutisista.
Vaasan hovioikeus vapautti torstaina Anneli Auerin murhasyytteistä. Auerin itsensä lisäksi Ulvilan murhatapauksen tuoreesta käänteestä iloitsevat Auerin vanhemmat, jotka ovat koko yhdeksän vuotta kestäneen prosessin ajan uskoneet vakaasti tyttärensä syyttömyyteen.

– Radiosta kuultiin se päätös, kello oli vähän yli yksi. Kyllähän se kovin tunteita herättävää oli. Ja tietenkin olemme helpottuneita, kertoo Auerin äiti IS:lle.

Hän on ehtinyt olemaan tyttäreensä yhteydessä, kun tämä pääsi soittamaan vanhemmilleen pikaisen puhelun oikeuden päätöksen jälkeen.

– Anneli oli helpottunut ja iloinen tietysti. Hän tosin odotti asianajajaansa, joten aikaa ei ollut kovin paljoa.

Auerin äiti kuvailee lähes vuosikymmenen kestänyttä tapauksen käsittelyä ”todella raskaaksi” ajanjaksoksi.

– Eihän tässä ole oikein pystynyt mihinkään. Kyllä tämä on kauhean lamaannuttavaa ollut.

Myös vanhin lapsista ilahtui päätöksestä

Auerin vanhemmat eivät ole voineet tavata tyttärensä kolmea nuorinta lasta, jotka ovat asuneet heidän poikansa luona. Vanhimman lapsen kanssa he ovat sen sijaan olleet puhelinyhteydessä päätöksen jälkeen.

– Hän oli tosi iloinen ja onnellinen.

Tulevaisuus on vielä avoin, sillä syyttäjät eivät ole toistaiseksi päättäneet, aikovatko he hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Jos näin ei käy, saattaa Auer päästä vankilasta jo ensi kesänä.

Äiti toivoo, että tapauksen käsittelylle olisi nyt pantu piste. Vanhemmat aikovat tukea tytärtään, kun tämä pääsee aikanaan jatkamaan elämäänsä vankilan muurien ulkopuolella. Normaaliin arkeen kiinni pääseminen ei tule äidin mukaan olemaan helppoa.

– Jollain aikavälillä kai se sitten onnistuu. Mutta tietenkin kun on niin monta vuotta ollut, ettei ole päässyt kotona käymään tai olemaan muiden seurassa, niin kyllä kai se veronsa vie.

Auerin puoliso Jukka S. Lahti surmattiin perheen kotona Ulvilassa joulukuussa 2006. Auer vangittiin syyskuussa 2009. Surmaa puitiin nyt hovioikeudessa toista kertaa, sillä korkein oikeus palautti jutun alempiin oikeusasteisiin 2012.

Auer on istunut yhtäjaksoisesti vankilassa syyskuussa 2011 lähtien. 7,5 vuoden tuomio tuli lapsiin kohdistuneista seksuaali- ja väkivaltarikoksista.

Katso yllä olevalta videolta Rikos-TV:n raportti Ulvilan surman tutkinnan ja oikeudenkäynnin käänteistä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  2. 2

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

  5. 5

    19 kerrostaloa, 5 tonnia räjähteitä, 10 sekuntia: massiivinen purku-urakka tallennettiin videolle Kiinassa

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Gambian ex-presidentti lähti maanpakoon keskellä yötä – BBC: valtion kassasta kadonnut miljoonia

  8. 8

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  9. 9

    Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

  10. 10

    Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  8. 8

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  9. 9

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  10. 10

    Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  6. 6

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  7. 7

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  8. 8

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  9. 9

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  2. 2

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

  5. 5

    19 kerrostaloa, 5 tonnia räjähteitä, 10 sekuntia: massiivinen purku-urakka tallennettiin videolle Kiinassa

  6. Näytä lisää