Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sote-valiokunta vääntää nyt ratkaisua ylitöinä

Pöydällä on kolme vaihtoehtoa, joista valtiollista mallia pidetään epätodennäkösimpänä.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on ollut koolla tänään ratkomassa sote-solmua. Pöydällä on kolme mallia, joita valiokunta pohtii.

Ensimmäinen malli eli maakuntamalli (Keskustan suosima ns. Ruotsin malli) olisi itsehallintoalue. Siinä päättäjät valittaisiin suorilla vaaleilla ja sillä olisi veronkanto-oikeus.

Toinen malli on kuntayhtymämalli. Se muistuttaaa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiriä (Eksote). Eksote on kuntayhtymä, jonka tehtävänä on tuottaa terveys-, perhe- ja sosiaali- sekä vanhustenpalveluja. Eksote tekee palveluista kuntien kanssa palvelusopimukset, jotka perustuvat väestön palvelutarpeeseen.

Kolmas vaihtoehto valtiollinen malli. Siinä valtio ottaisi kontolleen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokous päättyi aamupäivällä kello 10.30 aikaan, mutta valiokunnan on määrä jatkaa vääntämistä iltapäivällä ylimääräisessä istunnossa, jota odotetaan pitkää.

Valiokunnanpuheenjohtaja Juha Rehula (kesk), mikä oli kokouksen tunnelma kaiken nähdyn jälkeen?

– Meillä on yritys, kuten puolueiden puheenjohtajat eilen sopivat. Nyt jatketaan valmistelua.

Mikä kolmesta vaihtoehdosta on todennäköisin?

– En nyt lähde sitä millään tavalla arvioimaan.

Syntyykö sote tämän vaalikauden aikana?

– No, pääministerin suulla on eilen kerrottu puolueiden puheenjohtajien neuvonpidon jälkeen, että me teemme kaikkemme, että tässä vielä pystytään ratkaisu löytämään. Siihen olen valiokunnan puheenjohtajana täysin sitoutunut.

Valiokunnan jäsen Outi Alanko-Kahiluoma (vihr), miten te kuvaisitte kokouksen tunnelmaa?

– Kyllä sosiaali- ja terveysvaliokunnalla on halu saa saada esitys perustuslakivaliokunnalle mahdollisimman nopeasti. Reunaehdot ovat aika selkeät. Meillä on kolme mallia, joita perustuslakivaliokunta on esittänyt, kolme mallia jotka täyttäisivät perustuslain edellytykset.

Valtiollista mallia Alanko-Kahiluoto pitää kaikista epätodennäköisimpänä.

– Se ei missään vaiheessa ole ollut pohdinnassa. Se vaatisi valtavan pohjatyön. Sen voi suoraan sanoa, että se pyyhitään yli.

Niinpä keskustelu koskee nyt kahta ensimmäistä mallia.

– Periaatteessa voi sanoa, että se ykkösmalli (maakuntamalli) olisi automaattisesti sellainen, että se siirtäisi lainkäsittelyn ensi kaudelle, koska se vaatii kuntakuulemisen.

– Kakkosmallin osalta on epäselvää, olisiko niin (vaatii kuntakuulemisen), mutta joka tapauksessa se voisi olla helpompi toteuttaa. Mutta se vaati sen, että saadaan rahoitusratkaisu tehtyä, koska perustuslakivaliokunta edellytti, että mitä vaan esitetäänkin, niin siinä pitää olla rahoitus- ja hallintoratkaisu yhdessä.

Uskotteko, että ratkaisu syntyy vielä tämän vaalikauden aikana?

– Ihan mahdoton sanoa. Uskon, että sosiaali- ja terveusvaliokunnasta saadaan esitys perustuslakivaliokunnalle, mutta löytääkö perustuslakivaliokunta siitä sitten uusia perustuslaillisia ongelmia, mitä perustuslakioppineet eivät suostu etukäteen sanomaan. Sitä on meidän mahdoton arvioida.

Valiokunnan jäsen Erkki Virtanen (vas) kehui valiokunnan henkeä ja huokui sote-optimismia. Hän uskoi, että ratkaisu syntyy vielä tämän vaalikauden aikana.

Miltä pohjalta ratkaisu syntyy?

– Se syntyy niitten kolmen vaihtoehdon pohjalta, jotka perustuslakivaliokunnan paperissakin on esitetty. Niistä valtiollinen malli on epätodennäköisin.

Mikä on teidän suosikkinne?

– En halua nyt siihen ottaa tässä vaiheessa kantaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  3. 3

    Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

  4. 4

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  5. 5

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  6. 6

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  7. 7

    Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

  8. 8

    JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

  9. 9

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  10. 10

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  2. 2

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  5. 5

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  6. 6

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  7. 7

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  8. 8

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  3. 3

    Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

  4. 4

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  5. 5

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  6. Näytä lisää