Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Päätös Pisararadasta repi hallitusta - samaan aikaan Stubb twiittaili aamupalastaan

Politiikka
Hallituksen päätös olla tukematta Pisararataa kiristää kokoomuksen ja Sdp:n välejä.
Hallitus päätti tiistaiaamuna, ettei valtion lisäbudjettiin lisätä valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd) esittämää aloitusrahaa Pisararadalle. Miljardihankkeeseen oli tarkoitus myöntää aloitusrahaa 1–2 miljoonaa euroa.

Helsingin alla tunnelissa kulkevan Pisaran on tarkoitus helpottaa painetta Helsingin ratapihalla ja parantaa junayhteyksiä pääkaupunkiseudun lisäksi muuallakin Suomessa. Syksyllä valtio myös sopi pääkaupunkiseudun kuntien kanssa asuntorakentamisen lisäämisestä vastineena radan rahoitukselle.

Päätös oli valtava pettymys Sdp:lle, jossa koko hankkeen tulkittiin käytännössä kaatuneen.

– Olen pahoillani tästä. Minusta näyttää, että rikomme sopimusta, jonka olemme tehneet kuntien kanssa, Rinne sanoi.

Kokoomuksessa taas katsotaan, että päätöksen myötä hanke etenee oikeassa järjestyksessä. Pääministeri Alexander Stubb (kok) totesi tiedotteessa, että hallitus hakee nyt hankkeelle EU:lta TEN-T-tukea, ja että se sisällytetään hallituksen tekniseen menokehykseen maaliskuussa.

Stubbin mukaan valtio on edelleen sitoutunut Pisararadan rahoittamiseen.

– Pisara on koko Suomen kannalta tärkeä hanke. On tärkeää, että se etenee. Seuraavan hallituksen on varattava Pisaralle rahoitus omassa menokehyksessään ja sen pohjalta annettava eduskunnalle esitys siihen liittyvän valtuuden avaamisesta, Stubb totesi tiedotteessa.

Rinne taas uskoo Suomen menettävän EU-rahoituksen ilman budjettipäätöstä. Hän olisi halunnut viedä asian eteenpäin jo tämän hallituskauden aikana.

Päätös synnytti vilkkaan keskustelun sosiaalisessa mediassa, jossa kokoomuslaiset vakuuttelivat hankkeen etenevän edelleen.

Seuraavaksi pääministeripuolueeksi mielipidemittausten mukaan nousemassa oleva keskusta on kuitenkin kertonut vastustavansa Pisaraa, joten käytännössä hanke ei ole etenemässä ensi hallituskaudella. Tähän tarttui esimerkiksi vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki, joka ihmetteli kokoomuksen tapaa tiedottaa päätöksestä.

Rinteestä hanke olisi pitänyt viedä eteenpäin jo tämän hallituskauden aikana. Hän arvelee, että EU-rahoitusta tuskin saadaan ilman budjettipäätöstä. Samaa epäili Twitterissä vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö.

Päätös Pisararadan rahoituksen hylkäämisestä tehtiin valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnassa, jonka puheenjohtajana toimii pääministeri Alexander Stubb. Aamulla Stubb ei kuitenkaan osallistunut kokoukseen, sillä hän vieraili samaan aikaan Kalajoen lukiossa Pohjois-Pohjanmaalla.

Pääministerin toiminta ihmetytti Sdp:n kansanedustaja Maarit Feldt-Rantaa, joka kommentoi asiaa Twitterissä.

Jos twiitti ei näy alla, katso se täältä.

Jos twiitti ei näy alla, katso se täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sukeltajat löysivät kadonneen miehen puukotettuna katiskaverkosta – syyttäjä vaatii ankaraa rangaistusta

    2. 2

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

    6. 6

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    7. 7

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    8. 8

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    9. 9

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sukeltajat löysivät kadonneen miehen puukotettuna katiskaverkosta – syyttäjä vaatii ankaraa rangaistusta

    2. 2

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

    6. Näytä lisää