Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mikael Jungner: Joudun jatkossa tekemään enemmän töitä kuin kansanedustajana

Mikael Jungnerin avopuoliso sanoi Seiskassa, että kansanedustajilla ei ole kovin suuret työtuntimäärät.
Kansanedustaja Mikael Jungner (sd) siirtyy huhtikuussa viestintätoimisto Kreab Oy:n toimitusjohtajaksi. Jungnerin avopuoliso Emilia Poikkeus, 23, toteaa Seiska-lehdessä, että uuden pestin myötä Mikaelin työtaakka kasvaa.

– Kansanedustajilla ei ole kuitenkaan kauhean suuret työtuntimäärät, Emilia sanoo Seiskassa.

Jungnerin mukaan Emilia tarkoitti kommentillaan kansanedustajien pitkää joulu- ja kesälomaa, ei sitä, etteivätkö he tekisi kovasti töitä.

– Noin 4 kuukautta on istuntovapaata ja lisäksi maanantait on istuntovapaita päiviä. Tietenkin eduskuntapäivät tuppaa pitkään menemään, Jungner kertoo.

Hän on kuitenkin Emilian kanssa samaa mieltä: työmäärä tulee kesällä kasvamaan. Jungnerin työ viestintätoimiston toimitusjohtajana tulee siis viemään enemmän aikaa kuin työ kansanedustajana.

– Kyllä työmäärä kasvaa. Sekä itselläni että Kreabilla on aika kunnianhimoisia tavoitteita. Tekemistä pitäisi laajentaa ja asiakkuuksia löytää. Tulee viemään tosi pitkiä päiviä, varsinkin nyt kesällä. Viime kesää voi sitten muistella kaiholla. Kesä- ja jouluvapaata, sellaisia ei yksityiseltä sektorilta löydy, Jungner sanoo.

Samalla hän kuitenkin toteaa, että kansanedustajan työ on raskasta, erityisesti se työ, jonka moni tekee ennen kansanedustajaksi pääsyään.

– Helppoa se ei ole ja pettymykset kuuluu myös tähän työhön, esimerkiksi rahankeräyslaki, jota valmisteltiin noin vuosi, lensi roskiin vähän niin kuin puolivahingossa.

– Olen kiitollinen näistä viidestä vuodesta, mutta tietenkin, jos haluaa maallista mammonaa, niin sitä ei politiikasta kyllä löydy, eikä pidäkään löytyä. Se on kuitenkin loppuen lopuksi kutsumustyö, Jungner sanoo.

Aikaisemmin Ylen toimitusjohtajana toiminut Jungner on kertonut palkkansa puolittuneen kansanedustajaksi ryhtymisen myötä. Hän sanoi muutama viikko sitten tienaavansa uudessa tehtävässään nykyistä enemmän, mutta vakuutti, ettei palkka kuitenkaan ratkaissut yrityspuolelle siirtymistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Äänestystulos 11–10 – senaatin komitea hyväksyi Rex Tillersonin ulkoministerivalinnan Yhdysvalloissa

    6. 6

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    7. 7

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    8. 8

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    9. 9

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    10. 10

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Äänestystulos 11–10 – senaatin komitea hyväksyi Rex Tillersonin ulkoministerivalinnan Yhdysvalloissa

    6. Näytä lisää